"Tämä on loistava uutinen ja vähintäänkin puoli voittoa. Seuraavaksi EU parlamentti käsittelee aihetta ja siellä on luvassa tiukka vastaanotto. Parlamentti on aiemmin vaatinut moottoripyörien katsastuksen poikkeusmahdollisuuden poistamista. Seuraamme aiheen käsittelyä parlamentissa," todetaan Suomen Motoristit ry:n sivustolla.
FEMA, eli Eurooppalaisten moottoripyöräilijäliittojen yhteenliittymä, on lobannut menestyksekkäästi nykyisen valinnanvapauden säilyttämisen puolesta ja tämä työ tuottaa nyt tulosta. Lue FEMAn juttu täältä:
http://www.femamotorcycling.eu/eu-council-no-mandatory-pti-for-motorcycles
Smoto on osallistunut vaikuttamiseen. Jo vuonna 2023, ennen kuin EU komission esitys katsastusdirektiivistä oli julkaistu, teimme tutkimuksen ”Moottoripyöräilijöiden onnettomuudet – tutkimus 2011-2021”, jonka johtopäätös oli, että ko. aikana yhdessäkään moottoripyöräilijän kuolemaan johtaneessa onnettomuudessa tekninen ongelma ei Suomessa ollut onnettomuuden välitön syy. Tutkimus oli päivitys vuonna 2012 tehtyyn tutkimukseen, jossa oli päädytty samankaltaiseen johtopäätökseen.
Tutkimuksen löydät täältä.
Kyseinen tutkimus on ja vaikuttanut motoristien kannalta Suomen liikenne- ja viestintäministeriön kantaan asiassa. Viime vaiheessa asiaa on hoitanut motoristien puolesta Liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne.
Lähde: Smoto.
Aiheesta aiemmin:
Tiistai 2.12.2025 13:01
Liikenneministeri: Suomeen ei moottoripyörien katsastuspakkoa – asia päätökseen torstaina?
Keskiviikko 17.9.2025 12:38
Keskiviikko 25.6.2025 10:01
Moottoripyörien katsastusdirektiivi EU:n käsittelyssä – luvassa lisäksi tienvarsitarkastuksia?
Perjantai 5.3.2021 09:52