Tämän päivän Läntisessä Euroopassa moottoripyöräily on varsin vapaata. Osissa EU-maita pärjää kätevästi samalla valuutalla, samoilla luotto- ja pankkikorteilla ja rajat ylittyvät miltei huomaamatta, tarvitsematta edes pysähtyä. 

Vaikka maailmantilanne vaikuttaakin synkältä, toivotaan, että asiat kääntyvät vähitellen parempaan suuntaan sen sijaan, että meidän tarvitsisi lähialueillamme pysähtyä passintarkastuksiin ja matkatavaroiden kollaukseen.

Toivotaan, että rajat niihin suuntiin, joihin haluamme ajaa, pysyvät avoimina, ja mahdollistavat tunti- ja päiväkausien loputtoman ajamisesta nauttimisen ilman turhia esteitä. Antaen vain maisemien vilistää ohi ja olla elävänä osana tuota näkymää, uppoutuneena vapauden tunteeseen ja nauttien siitä.

Nauttien pysähtymisestä pikkukaupungin torikahvilaan päiväkahville tai hampurilaiselle tapahtui se sitten kotimaassa tai ulkomailla. Iloiten muutaman ystävällisen sanan vaihtamisesta torikauppiaan tai hotellin respan kanssa.

Matkailu avartaa ja ihmiset ovat kaikkialla samaa – moottoripyöräilijät varsinkin. Nauttikaamme siis myös omasta ainutlaatuisuudestamme olemalla positiivisesti itsenäisiä itsenäisessä maassamme!

Toivottelevat Motouutisten toimitus ja avustajat