Kuvittelisi, että 121 vuotta vanhaa moottoripyörää on vaikea myydä kenellekään, joka oikeasti olisi kiinnostunut siitä, sillä alan ihmiset kyllä tietävät, mistä pyörä on peräisin, jos voro innostuu kaupittelemaan sitä.

Ikävintä tapahtuneessa on, että moottoripyörän oli aikanaan suunnitellut 121 vuotta sitten nykyisen omistajan isoisoisä.

Rileyn omistaja, Bill Fellows, kertoi BBC:lle, että pyörä varastettiin lukitusta ladosta viime maanantain ja tiistain välisenä yönä.

Pyörä on erittäin harvinainen. Niitä on maailmassa jäljellä enää kaksi kappaletta. Pyörän oli valmistanut vuonna 1896 perustetun Riley Motor Companyn Percy Riley

Suffolkin poliisi tutkii tapahtunutta. Pyörän mukana varastettiin myös valikoima työkaluja. 

Fellowsin mukaan kukaan ei oikeastaan tiennyt, että pyörä oli ladossa, ja piti tapahtunutta sattumanvaraisena eikä suunniteltuna siten, että kohteena olisi ollut juuri tämä pyörä.

Fellow osti perheineen pyörän noin 7 vuotta sitten ja oli käyttänyt paljon rahaa sen entisöimiseen entiseen loistoonsa.

Pyörän ainutlaatuisuuden vuoksi pyörää on todennäköisesti erittäin vaikea myydä ilman, että asia keräisi kiusallista huomiota.

Fellow uskoo, että monikaan ei halua ostaa sitä, koska tietää, että se on varastettu.

– Se on suuri osa sukumme historiaa, ja toivoin, että voisimme säilyttää sen tuleville sukupolville, Fellow totesi. – Vaikka pyörä ei ole ollut meillä pitkään, tarinat moottoripyöristä ovat olleet, ja toivon edelleen, että pystyn antamaan sen lapsenlapsilleni.