Barcelonassa toimiva sähkömoottoripyörävalmistaja Stark Future on raportoinut ennätyksellisestä kasvusta ja parantuneesta kannattavuudesta vuonna 2025. Yhtiön liikevaihto kasvoi edellisvuodesta peräti 77 prosenttia nousten 115 miljoonaan euroon.

Erityisen vahva oli vuoden viimeinen neljännes, jolloin kasvua tuli lähes sata prosenttia. Tuloksen merkittävyyttä korostaa se, että yhtiö onnistui saavuttamaan kannattavuuden viitenä kuukautena viimeisen yhdeksän kuukauden seurantajakson aikana, mikä viestii sen sähkömoottoripyörien vahvasta kysynnästä ja yhtiön operatiivisesta tehokkuudesta MX-, EX- ja SM-malleillaan.

Merkittäviä markkinaosuuksia

Kasvun taustalla on sekä olemassa olevan jälleenmyyntiverkoston myynnin tehostuminen että nopea laajentuminen uusille maantieteellisille markkina-alueille. Stark Future on saavuttanut alle vuodessa yli kolmen prosentin osuuden globaalista enduromarkkinasta, mikä osoittaa kuljettajien olevan valmiita siirtymään sähköön heti, kun niiden suorituskyky ylittää perinteiset polttomoottorit. Suunta on ollut erityisen voimakas Euroopassa, ja esimerkiksi Saksassa yhtiö saavutti vuonna 2025 huiman, 50 prosentin markkinaosuuden, segmentissään. Yrityksen tavoitteena on nostaa globaali markkinaosuus viidessä vuodessa noin 30 prosenttiin.

Seuraavana askeleena Stark Future kehittää parhaillaan ajoneuvoja entistä laajempiin moottoripyöräkategorioihin, joissa vuotuiset myyntivolyymit nousevat kymmeniin miljooniin moottoripyöriin. Tätä tavoitetta tukevat uudet akkukennokumppanuudet EVE:n ja Wanxiang A123:n kanssa. Yhteistyö keskittyy uudenlaiseen 26120-kennoon, joka on suunniteltu nimenomaan moottoripyöräkäyttöön, painopisteenä painottaen suuri teho, nopeaa lataus ja edistyksellistä lämmönhallinta.

Stark Futuren pääkonttori.

Stark Futuren pääkonttori.

Suorituskyky ratkaisee

Yhtiön perustaja ja toimitusjohtaja Anton Wass toteaa kuluneen vuoden todistaneen teorian, jonka mukaan markkinat vaihtavat sähköön heti, kun sähköpuolella on tarjolla suorituskyvyltään ylivertaisia vaihtoehtoja. Wassin mukaan yhtiö aikoo nyt monistaa off-road-puolella toimineen menestyskaavan suurempiin moottoripyöräluokkiin. Myös markkinointijohtaja Morgan Karlsson vahvistaa, että signaali on sama niin Euroopassa, Pohjois-Amerikassa kuin Aasian ja Tyynenmeren alueellakin: kuljettajat vaihtavat sähköön paremman suorituskyvyn ja kokonaisvaltaisen ajokokemuksen perusteella.

Taloudellisesti Stark Future seisoo vankalla pohjalla, sillä yhtiö vahvisti tasettaan joulukuussa 15 miljoonan euron erällä Euroopan investointipankilta sekä 25 miljoonan euron osakerahoituksella. Vuoden 2025 kokonaisinvestoinnit nousivat näin 45 miljoonaan euroon. Yrityksen tulevaisuudensuunnitelmiin kuuluu lisäpääoman hankkiminen vuoden 2026 aikana sekä valmistautuminen pörssilistautumiseen seuraavan kolmen vuoden kuluessa. Se takaisi yrityksen mukaan resurssit globaalin johtajuuden saavuttamiseen moottoripyörämarkkinoilla.

Lähde Stark Future.

Aiheesta aiemmin:

Sunnuntai 19.10.2025 09:02

Stark haluaa maailman suurimmaksi moottoripyörävalmistajaksi: seuraavaksi tulossa adventuremalli Älg ja katusportti Lo

Keskiviikko 27.8.2025 11:10

Stark Future paljasti suunnitelmansa sähkömoottorisesta maantiepyörästä: lyö bensakilpailijansa kaikin tavoin

Perjantai 16.5.2025 09:41

Stark Future rikkoo myyttejä sähkömoottoripyörien valmistuksen kannattamaatomuudesta – ennätyskuukausi