Argentiinalainen Luciano Benavides kruunattiin vuoden 2026 Dakar-rallin voittajaksi. Mestaruus on 29-vuotiaan kuljettajan uran ensimmäinen tässä legendaarisessa kilpailussa. Voitto täydentää Benavidesin perheen huiman menestystarinan, sillä Lucianon isoveli Kevin on voittanut moottoripyöräluokan kilpailun aiemmin vuosina 2021 ja 2023.
13. etapin tulokset.
Päätösetapille lähdettiin tilanteessa, jossa Hondan Ricky Brabecilla oli lähes neljän minuutin johtoasema. Strategisesti vahvasti koko rallin ajanut Brabec näytti pitävän tilanteen hallinnassaan, kunnes vain kolme kilometriä ennen maalia tapahtui jotain odottamatonta. Yhdysvaltalainen valitsi väärän reittilinjan, ja joutui etsimään reitin uudelleen samalla, kun Benavides tykitti oikeaa linjaa pitkin ohi.
Yli 8 000 kilometrin ja kahden viikon urakoinnin jälkeen voittajaksi selviytyi Luciano Benavides – vain kahden sekunnin erolla Brabeciin.
Ricky Brabec, Honda, sijoittui kokonaiskisan kakkoseksi. Kuva A.S.O./F.Gooden/DPPI.
Luciano Benavides: ”En lakannut uskomasta”
Tuore mestari oli maalissa syvästi liikuttunut ja totesi, että matemaattisesti voitto näytti ennen etapin alkua lähes mahdottomalta.
”Annoin tänään kaikkeni alusta loppuun saakka. En lakannut unelmoimasta tai uskomasta kertaakaan. Sanoin läheisilleni ennen etappia, etten tiedä miksi, mutta minusta tuntui, että tämä on vielä mahdollista”, Benavides kertasi tunnelmiaan heti maaliintulon jälkeen.
Dakar Rallyn lopputulokset.
Ratkaisuhetket aivan kilpailun loppumetreillä
”Viimeisen kolmen kilometrin aikana Ricky valitsi väärän uran ja minä oikean. Se oli toivonkipinä. Näin hänen tekevän u-käännöksen päästäkseen takaisin oikealle linjalle, koska urien välillä oli mahdotonta oikaista. Näin aukon ja iskin siihen. Olin sanonut kaikille ennen starttia, että tämä Dakar on minun.”
Veljesten historiallinen saavutus
Luciano Benavides, KTM. Kuva A.S.O./F.Gooden/DPPI
Benavidesin veljekset ovat nyt voittaneet yhteensä kolme Dakar-titteliä viiden vuoden sisällä, mikä on ainutlaatuinen saavutus moottoriurheilun historiassa. Luciano ei malttanut olla vertailematta suoritustaan veljeensä Keviniin, joka voitti vuonna 2023 Toby Pricen 43 sekunnilla.
”Yhdeksän vuotta Dakaria ja nyt ensimmäinen voittoni. Me teemme veljeni kanssa historiaa. Hän voitti rallinsa 43 sekunnilla, minä voitin omani kahdella. Luulen, että voitin hänet ainakin siinä tilastossa! Tämä on unelmien täyttymys. Kaksi sekuntia kahden viikon ja 8 000 kilometrin jälkeen on jotain, mitä on vaikea uskoa todeksi.”
Rally2-luokan viimeisen etapin tulokset.
Rally2-luokan lopputulokset.