AAA Foundation for Traffic Safety teetti MIT:illä eli Massachusets Institute of Technologyllä tutkimuksen autojen eri turvajärjestelmistä, niin teoreettisestä hyödystä liikenneturvallisuuden kannalta kuin myös käytännön hyödystä. Monet apuvälineet osoittautuivat oletettua vaatimattomammiksi. Tutkimuksessa ei selvitetty yksittäisten automerkkien järjestelmien toimivuutta vertailumielessä, vaan järjestelmiä yleisellä tasolla, mitä niiltä on odotettavissa.

Koko raportti löytyy pdf:nä täältä

Moottoripyöräilijöiden näkökulmasta ehkä huolestuttavin uutinen on, että kaikki kuolleen kulman ongelmia poistamaan pyrkivät järjestelmät huomaavat moottoripyörän noin 26 prosenttia myöhemmin kuin mitä se näkee muut tielläliikkujat.

AAAFT:n saamien tulosten mukaan järjestelmissä on suurta potentiaalia ja systeemit, kuten esimerkiksi ajonvakautusjärjestelmät toimivat hyvin, ja lisäävät valtavasti turvallisuutta. 

Sokean pisteen monitorointiin tarkoitetut järjestelmät toimivat hyvin monissa tilanteissa, mutta niillä on ongelmia havaita nopeasti liikkuvia kohteita - esimerkiksi kun liikutaan vilkkaasti liikennöidyillä moottoriteillä. Samoin kaistavahti epäonnistui tehtävässään tietyissä tieolosuhteissa.

Tiivistettyjä tuloksia

- Sokean pisteen monitotoroinnissa ongelmia havaita nopeasti liikkuvia kohteita esimerkiksi liityttäessä vilkkaalle valtatielle. Järjestelmä antoi usein hälytykset liian myöhään.

- Tieolosuhteet aiheuttivat ongelmia kaistavahdille. Kuluneet tiemerkinnät, tienrakennusalueet ja risteykset voivat aiheuttaa sen, että järjestelmä ei pysty hahmottamaan, millä osalla tietä olet.

– Kun kolme neljäsosaa vuosimallin 2014 autoista tarjoaa sokean pisteen monitorointia ja 50 % kaistavahtia optiona, on elinehto, että kuluttajat koulutetaan siihen, miten he saavat niistä parhaan mahdollisen hyödyn itselleen, John Nielsen, AAA:n toimitusjohtaja kertoo. – Testit osoittavat, että järjestelmistä on hyötyä, mutta vaativat opettelemista.

Testiradalla ja taas tiellä liikuttaessa huomattiin järjestelmän toimivuuksissa eroja. Joissakin sokean pisteen monitorointiin tarkoiteutuissa järjestlemissä oli kovin lyhyt toimintasäde. Se tarkoitti käytännössä sitä, että kun auton järjestelmä hälytti, kohde oli jo sokean pisteen sisälllä.

Kaistanvahdit antoivat usein vääriä hälytyksiä, mikä johti useisiin turhiin kuljettajan varoittamisiin. Turhat hälytykset saattavat ärsyttää ja johtaa siihen, että systeemi kytketään pois päältä.

AAAFT:n tähtliuokitus eri turvajärjestelmille löytyy täältä.