Rico Salmela oli perjantain harjoituksissa viidenneksi nopein ja pääsi suoraan toiseen aika-ajoon. Radan pintaan liittyvän ongelman vuoksi myöhemmäksi siirretty toinen aika-ajo keskeytettiin heti alussa punaisella lipulla useiden kaatumisten seurauksena. Kun 15-minuuttinen sessio jatkui, se tapahtui laskevan auringon alla, mikä toi oman haasteensa peliin. Salmela loisti uransa toisessa Moto3-aika-ajossa varmistamalla yhdeksännen sijan kovatasoisessa 25 kuljettajan joukossa, jääden 0.729 parhaimman ajan ajaneesta Joe Estebanista. Salmelan tallikaveri Valentin Perrone oli toiseksi nopein ja Hakim Danish pääsi starttaamaan kolmannesta lähtöruudusta.

Sunnuntain kilpailussa, Salmela putosi startissa 14:sta, mutta aloitti varman, hitaan nousun kohti kärkeä. Paalupaikalta startannut Joel Esteban otti parhaan lähdön, mutta jo avauskierroksen puolivälissä argentiinalaiset Valentin Perrone ja Marco Morelli nousivat kärkeen. Kisa kärkipaikasta kävi jälleen kuumana. Neljännen kierroksen alussa kärkeä pitivät David Almansa ja Maximo Quiles. Heidän takanaan tulivat Perrone, Morelli ja Danish. Salmela oli tässä vaiheessa 10:tenä.

Kärkikaksikko sai kaulaa takana tulleisiin. Kolmannesta sijasta käytiin tiukkaa kamppailua ja Salmela oli tässä jälkijoukossa vahvasti mukana taistelussa. Seitsemännellä kierroksella Esteban menetti ajokkinsa hallinnan ja hänen taistelunsa päättyi rajuun highsideriin.

 

Erot Moto3-luokan kuskien välillä on pienet. #27 Rico Salmelan edessa #94 Guido Pini

Erot Moto3-luokan kuskien välillä on pienet. #27 Rico Salmelan edessa #94 Guido Pini

Kolmannellatoista kierroksella myös Almansan palkintosija päättyi samaisessa nelosmutkassa highsideriin, Quiles johti nyt kisaa selvällä erolla ja Almansan kaaduttua Adrian Fernandez nousi toiseksi ja Perrone kolmanneksi. Salmela oli tässä vaiheessa jo kuudentena. Salmela paranteli vielä asemiaan ollen viidentenä, kun Scott Ogden ajoi ulos radalta. Tässä vaiheessa kisa keskeytettiin ja koska 2/3 kisan kierroksista ei ollut täynnä, oli edessä uusintastartti.

Uusintastartissa Quiles otti heti kärkipaikan, perässään Alvaro Carpe, Fernandez ja Guido Pini. Heti ensimmäisellä kierroksella, nyt jo pahamaineisessa nelosmutkassa kolisi jälleen, kun Jesus Rios kaatui ja vei mukanaan Matteo Bertellen. Salmela otti vahvan uusintastartin, vakiinnutti paikkansa palkintopallitaistossa ja kävi tiukkoja kaksinkamppailuja Morellin, Fernandezin, Veda Prataman ja Pinin kanssa matkalla kohti ensimmäisiä MM-pisteitään.

Uusintastartti oli viiden kierroksen mittainen. Rikkonaisen ja valitettavan usean kaatumisen sävyttämän kilpailun voitti lopulta Maximo Quiles, joka sai niukasti pidettyä takanaan toiseksi ajaneen tallikaverinsa Marco Morellin. Veda Pratama oli kolmas, ollen ensimmäinen indonesialainen MotoGP podiuminsijoituksen saavuttanut indonesialainen. Rico Salmela ajoi upeasti kuudenneksi, mikä on Suomen paras tulos tässä luokassa sitten vuoden 2014 ja samalla hän avasi pistetilinsä, saalistaen 10 tärkeää pistettä.

#83 Alvaro Carpe ja #27 Rico Salmela

#83 Alvaro Carpe ja #27 Rico Salmela

– Eilinen ei ollut helpoin päivä. Jouduin ajamaan aikani yksin aika-ajoissa mutta tiesin, että minulla on hyvä vauhti ja tänään kisa oli nautinnollinen. Yritin säästää renkaita alussa ja kun muiden renkaat alkoivat kulua, omani tuntuivat yhä hyviltä. Se mahdollisti nousun ennen punaista lippua. Kamppailin hieman eturenkaan kanssa uusintastartin jälkeen, mutta Thaimaahan verrattuna olemme ottaneet ison askeleen eteenpäin. On tärkeää jatkaa tällä tiellä. Jos teemme niin, tuloksia tulee, vakuutti Rico Salmela kisojen jälkeen.

Ensi viikonloppuna, 27-29.3 MotoGP-kisat ajetaan Texasissa.

Sunnuntain Moto3-kisan kärkikuskien tulokset:

1. #28 Maximo Quiles CFMOTO Gaviota Aspar Team 07:19.821
2. #97 Marco Morelli   CFMOTO Gaviota Aspar Team +0.143
3. #9 Veda Pratama    Honda Team Asia +1.650
4. #83 Alvaro Carpe    Red Bull KTM Ajo +1.741
5. #94 Guido Pini        Leopard Racing +1.786
6. #27 Rico Salmela    Red Bull KTM Tech3 +1.842

Aiheesta aikaisemmin:

PERJANTAI 27.2.2026 18:52

Rico Salmela debytoi Moto3-luokassa Thaimaassa: Ensimmäinen kisa ammattilaisena

MAANANTAI 22.9.2025 12:24

Rico Salmela ajaa ensi kaudella MotoGP:n Moto3-luokassa