IDEA-muotoilupalkinnon voittanut Norton Manx R -superbike.
Kyseessä on uraauurtava palkintomenestys, sillä Manx R on tiettävästi ensimmäinen polttomoottorikäyttöinen sarjatuotantomoottoripyörä, joka on saanut kyseisen tunnustuksen kilpailun 45-vuotisen historian aikana. Viime vuosina alan muotoilupalkinnot ovat pääasiassa kohdistuneet sähkökäyttöisiin konseptiajoneuvoihin.
Nortonin mukaan Manx R edustaa merkin uutta "Resurgence", eli "Uuden tulemisen" muotoilustrategiaa. Sitä on luotsannut muun muassa autoteollisuudesta tunnettu muotoilujohtaja Gerry McGovern yhdessä Nortonin päämuotoilijan Simon Skinnerin kanssa.
IDEA-muotoilupalkinnon voittanut Norton Manx R -superbike.
Mallissa on pyritty eroon nykysuperbikeille tyypillisestä ilmanohjaimien, terävien taitteiden ja kirjavien teippausten muodostamasta visuaalisesta raskaudesta. Tilalle on haettu pelkistettyä ilmettä, selkeitä linjoja ja esillä pidettäviä mekaanisia rakenneosia.
Uuden sukupolven Manx R on varustettu täysin uudella V4-moottorilla, semi-aktiivisella jousituksella, Brembon jarrujärjestelmällä, elektronisilla kuljettajan avustimilla sekä kahdeksantuumaisella TFT-kosketusnäytöllä. Pyörä suunnitellaan ja valmistetaan Solihullissa, Iso-Britanniassa, ja sen myynti alkaa Iso-Britanniassa sekä Yhdysvalloissa ja muutamissa muissa Euroopan maissa syksyn 2026 mittaan. Intialaisen TVS Motor Companyn omistukseen vuonna 2020 siirtynyt Norton ei ole vielä julkistanut mallin lopullista hintaa.
Lisätietoja: Norton Motorcycles.
IDEA-muotoilupalkinnon voittanut Norton Manx R -superbike.
Aiheesta aiemmin:
Sunnuntai 7.12.2025 09:47
Designeri, joka juuri suunnitteli uudet, makeat Nortonit sai yllättäen kenkää Jaguarilta
Tiistai 11.11.2025 11:47