Pyörät kilpailevat neljässä sarjassa, jotka ovat Classic, Custom, Open Class ja Street. Yhtä poikkeusta lukuun ottamatta kaikki pyörät ovat ensimmäistä kertaa näytteillä Petrol Circuksessa. Pyöriä voi ihailla MP-messuilla perjantaista sunnuntaihin. Lauantaina 31.1. klo 17.15 palkitaan joka luokasta kolme parasta pyörää rakentajien äänestyksen perusteella. Lisäksi palkitaan Tuomariston valinta sekä Näyttelyn paras pyörä, jonka senkin ovat rakentajat valinneet. Yleisön suosikki palkitaan sunnuntaina 1.2. klo 15.

Näyttelyn promoottori Japi Åström on nyt jo toisen kerran koonnut moottoripyöriä ja mopoja Suomen monipuolisempaan rakennettujen moottoripyörien Petrol Circukseen.

– Luvassa on entistä suurempi näyttely ja halli täynnä toinen toistaan upeampia yksilöitä, joilla kullakin on oma tarinansa. Merkkejä on edustettuna noin 30, kertoo Japi. Petrol Circuksessa esitellään mm nopeusennätyskilpailuihin Bonnevillen suolatasangolle Utahin osavaltioon Yhdysvaltoihin pyörällään suuntaavan rautjärveläisen Jake Vuorelan rakentama Royal Enfield ja moottoripyörärakentamisen MM-kisoissa Saksassa toiseksi sijoittunut juupajokelaisen Veikko Sikiön WSA V-Twin.

Aktiivirakentajien kansaa

Rakennetut moottoripyörät kiinnostavat moottoripyöräkansaa. Suomessa pyörien rakentaminen on varsin aktiivista. Moottoripyörärakentajien yhdistykseen MMAF Modified Motorcycle Association of Finlandiin kuuluu yli 1000 moottoripyörärakentajaa ja kannatusjäsentä. Yhdistyksen tarkoituksena on edistää moottoripyörien rakentamisharrastusta. MMAF on myös mukana MP-messuilla kertomassa toiminnastaan.

Petrol Circuksesta on tullut moottoripyörärakentajille vuosittainen kokoontumispaikka, johon tullaan katsomaan muiden rakentajien luomuksia ja löytämään ideoita omiin projekteihin. Messuilla myydään myös moottoripyörän osia. Tänä vuonna kokoontumisen kruunaa lauantaina 31.1. klo 18-20 järjestettävä MP-messujen jatkoaika, jolloin Messukeskuksen ravintolat sekä Petrol Circus ja tarvikehallit ovat avoinna yleisölle. Los Bastardos Finlandeses pitää jatkoajalla levynjulkistuskeikkansa.

MP 15 Moottoripyöränäyttely järjestetään 30.1. - 1.2.2015 Messukeskuksessa Helsingissä. Tapahtuman yhteydessä on rakennettujen moottoripyörien Petrol Circus Custom Bike Show ja ensimmäistä kertaa Superenduron MM-osakilpailut.

MP-messut on avoinna pe 30.1. klo 10-20, la 31.1. klo 9-18 ja su 1.2. klo 10-17. Messukeskus järjestää MP-messut Teknisen Kaupan ja Palveluiden yhdistyksen Moottoripyöräjaoston toimeksiannosta. Lippuja tapahtumaan voi ostaa etukäteen lippukaupasta.