Auto, joka jakautuu kahdeksi moottoripyöräksi on tietysti käytännöllinenkin ratkaisu esimerkiksi aviopuolisoille, jotka haluavat osan työmatkastaan ajaa yhdessä. Jos työpaikat kuitenkin sijaitsevat vaikkapa saman kaupungin eri puolilla, niin loppumatkan kumpikin voi sitten ajaa moottoripyörällä itsekseen. Parasta tässä on tietysti se, ettei kummankaan tarvitse hakea toistaan, vaan kohtaaminen voidaan sopia paluumatkalle välillä, ja sitten taas vauhdissa ajaa pyörät yhteen autoksi. Säästyy aikaa ja energiaa, kun osa matkasta ajetaan vain yhdellä sähkömoottorilla.

Lane Splitter kahtiajakautuneena. Huomaa eturenkaitten välin muutos.

Totuuden nimissä tämä konsepti kuitenkin muistuttaa enemmän kaikkia mahdollisia eri elokuvista koottuja futuristisia ajoneuvoja kuten Batmanin Tumbleria tai Akiran moottoripyörää tai Blade Runnerin Spinneriä. Taitaapa listalle mahtua Tronkin.

Fast Companyn sivuilla näet videon siitä, millaisen konseptin kanssa Mark Wilson on matkassa, kun hän ensin esittelee asiaa. Joku voisi nimittää sitä klubiaskinkansisuunnitteluksi. Argodesignin Chipp Walters ei ihmetellyt asiaa sen enempää, vaan pisti tuulemaan, ja konsepti vaikuttaa jopa uskottavalta ja realistiselta. Uskottavuutta Walters pitääkin konseptin päätavoitteena.

Suunnittelussa päädyttiin ratkaisuun, jossa epäsymmetriset moottoripyörät liittyvät toisiinsa kahdesta kohtaa kylkiensä alalaidoista ja yhteisten puolien ikkunat laskeutuvat alas. Pyörät ovat yhteiseltä kyljeltään suorat ja kurvikkaammat ulkosivulta. Tämä toteutettiin siksi, ettei toteutus olisi moottoripyöräversiossa laatikkomainen.

Tässä monia Lane Splitterin detaljeja selitettynä.

Mielenkiintoista konseptissa ovat navattomat pyörät. Lisäksi etupyöriä on yhteensä neljä eli kaksi kummassakin pyörässä. Pyörän eturenkaiden väli muuttuu: kun pyörät ajetaan autoksi, niiden väli pienenee käsiteltävyyden helpottamiseksi, ja kun ne pyörät irrotetaan toisistaan, eturenkaiden keskinäinen väli kasvaa paremman stabiiliuden ja pitkittäisen painopisteen saavuttamiseksi.

Voiman kululle antavat sähkömoottorit ja takapyöräveto. Ohjaus on toteutettu kääntyvin taka- ja etupyörin kääntymissäteen pienentämiseksi ja etuakselin rajallisen ohjautuvuuden vuoksi.

Lane Splitter on vain 325 cm pitkä ja näyttää automuodossaan jonkilaiselta koppakuoriaiselta. Kun auto jaetaan kahtia, saadaan kaksi katettua moottoripyörää.

Auton voi jakaa kahdeksi moottoripyöräksi vain napinpainalluksella. Telakoitumisjärjestelmä on automaattinen ja siinä on myös pieni lisäpyörä kulkuneuvojen stabiloimiseksi ja asettamiseksi samaan linjaan. Se toimii ikäänkuin joidenkin nykyautojen automaattipysäköintisovellus.

Ihan lähivuosina Lane Splitteriä on turha odottaa tuotantoon. Kokonaiskustannukset tulisivat liian korkeiksi ja kysyntä olisi kuitenkin kovin rajattua, varsinkin jos laitteen hinta on kova. Ehkäpä teknisiä ongelmiakin riittäisi ratkaistaviksi ennen tuotantovaihetta. 

Lähteet: Gizmag, Argodesign ja Fast Company.

Hienohan se on, ja tästä selviää hyvin, miten pyörien välinen ikkuna laskee alas, kun ne ovat liitettynä autoksi.