Ovatko yhdessä moottoripyöräilevät pariskunnat onnellisempia kuin muut, sitä emme osaa sanoa, mutta sen vaikutelman kyllä kieltämättä saa, kun hetken keskustelee viehättävän venäläispariskunnan Ingan ja Sergein kanssa.

Molemmat ovat intohimoisia moottoripyöräilijöitä ja ajavat kumpikin omilla pyörillään. Ingalla on Triumph Custom, johon hän on niin ihastunut, että lupaa pitää sen, vaikka joskus hankkisi toisen moottoripyörän tilalle. Sergei puolestaan ajaa BMW 650:llä, jonka kuutiotilavuus on 800 cm3. Kyllä, mallimerkintä sälilyi alkuun entisellään, vaikka moottorin kuutiotilavuus kasvoi.

Palataksemme näihin keliasioihin, eikö Pietarissa ole käytännössä yhtä kylmä kuin Suomessakin talvisin, niin että miten Inga pystyy ajamaan aina marraskuun puoliväliin asti?

– Ajan aina kun se vain on mahdollista. Sellaisen rajan kuitenkin pidän, etten aja alle -4° pakkasella. Ja silloin ei tietenkään voi ajaa, kun kadut ovat jäässä, Inga nauraa. – Kylmälläkin ilmalla voi kuitenkin ajaa aivan hyvin lyhyempiä, kuten työmatkoja kaupungilla.

Pariskunta on neljättä kertaa Kuopion MP-messuilla, he ovat käyneet myös elokuussa järjestettävässä Finita-kokoontumisajossa jo usemamman kerran. Viime vuonna he olivat Finitan välitapaamisessa Itävallassa, tänä vuonna he tulevat Kuopioon.

Suomi on kuin onkin motoristin paratiisi

Meillä Suomessa asiat ovat motoristien kannalta todella hyvin, jos vertaa tilannetta Venäjälle yleensä ja Pietariin erityisesti. Inga ainakin ajaa mielellään Suomessa.

– Täällä minun ei tarvitse pelätä, että joku ajaa tahallaan päälleni, tai että tiessä on ammottavia aukkoja. Kaikki on aina niin hyvin organisoitua ja kunnossa.

Ehkä me tosiaan valitamme liian vähästä, jos tiessä on paikka paikan päällä, sillä perustaltaanhan tiestömme ainakin vielä on hyvässä kunnossa Venäjään verrattuna.

– Suomessa on niin rauhallista ajaa moottoripyörällä, että melkein nukun aina koko ajomatkan, Inga toteaa. – Täällä voin kuunnella musiikkia kuulokkeista ajon aikana, Venäjällä se ei tulisi kysymykseenkään. Siellä pitää olla koko ajan tarkkana.

Moneen kertaan Suomea ja Keski-Eurooppaa kiertänyt motoristipariskunta lähti messuilta pyörillään ystäviensä luo Kuopioon, mistä he ovat sunnuntaina sitten palanneet Pietariin.

Turvallisia kilometrejä.