Samuel Ayres tilittää tapauksen varsin yksityiskohtaisesti YouTube-videollaan. 

Hän oli maaliskuun 26. päivänä 2015 matkalla töihin moottoripyörällään ja ajoi kaistojen välissä liikennevaloihin (sallittua sielläpäin maailmaa). Hän huomasi miehen mustassa BMW avoautossa tekstailemassa ja puhumassa matkapuhelimellaan. Kuljettaja suuttui näkyvästi, kun Ayres käski häntä laittamaan matkapuhelimen pois ajon aikana. Hän jopa soitti torvea, minkä kuulee videolla.

Ayres lähti valoista normaalisti matkaan, ja BMW tuli takana hyvin aggressiivisesti.

"Parin korttelin jälkeen hän ajoi keskikaistalta ohi, ja kun oli rinnallani, käänsi auton minun ajolinjalleni siten, että iski sekä minut että pyöräni maahan. Hidastamatta lainkaan kuljettaja häipyi paikalta."

Videolta näkyy törmäys ainakin hidastettuna tai ruutu kerrallaan katsottuna.

Ayres sai mustelmia ja iskuja, jotka vaikuttivat mm. hänen muistiinsa ja pyyhkivät siitä pois kokonaisen viikon tapahtumat. Lisäksi hän sai kaksi hiusmurtumaa olkapäähänsä ja hänen vasen jalkansa murtui siten, että se vaati kirurgisia toimenpiteitä.

Tällä hetkellä auton kuljettaja on tutkittavana rikoksesta, ja se estää Ayresia saamasta korvausta autoilijan vakuutuksesta. Mikä pahinta, BMW ei ollut miehen, joka sitä kuljetti, ja auton vakuutus korvaa vain rajoitetusti lääkäri- ja vahinkokuluja.

Ayres joutuu vielä itse maksamaan tuhansia dollareita edelleen erilaisia kuluja jo maksettujen lisäksi esimerkiksi erilaisten loukkaantumisestaan johtuneiden apuvälineiden hankinnan vuoksi ja kerää nyt rahaa joukorahoituksen avulla selvitäkseen tilanteesta. Ayresin joukkorahoitussivustolle pääset tästä. Siellä on myös kuvia loukkaantumisesta sekä perusteellisempi selvitys asiasta.