– Etsintöjen yhteydessä liivijengin tiloista ja yksityisistä asunnoista löydettiin mm. kaksi laitonta ampuma-asetta ja huumausaineita. Liivijengin tiloista huumeita löydettiin kymmenkertainen määrä täyttämään törkeän huumausainerikoksen kriteerit. Löydetyn huumelastin arvo olisi ollut katukaupassa arviolta yli 28 000 euroa. Viisi henkilöä otettiin kiinni ja pidätettiin, kertoo rikoskomisario Juha Tuovinen.

Kahden kiinniotetun liivijengiläisen epäillään ottaneen myös haltuunsa viime syksynä rakennusalalla toimineen yhtiön, jonka liiketoiminta oli hiipumassa. Yhtiö oli ostettu bulvaanien nimiin ja heitä käytettiin nimellisesti yhtiön omaisuuden hävittämiseen. Bulvaani tarkoittaa toimijaa, joka tekee sopimuksen omissa nimissään toisen omistajan lukuun.

Tulot velkojien ulottumattomiin

– Yritykselle oli tulossa tulorahoitusta, jonka todellisten toimijoiden epäillään siirtäneen yhtiön tileiltä varallisuuspiirin ulkopuolelle ja velkojien ulottumattomiin. On syytä epäillä, että alkuperäisen yrityskaupan järjestelyistä on vastannut toinen talousrikosjutussa kiinniotetuista, kertoo Tuovinen.

– Bulvaanien nimissä yhtiö oli haettu saneerausmenettelyyn, jolla yritettiin viivyttää yrityksen ajautumista konkurssiin. Vääränsisältöinen yrityssaneeraushakemus oikeudelle on kirjoitettu laadukkaasti, joten voidaan ainakin epäillä, että sen laatijalla on jonkinlaista alan koulutusta, kertoo Tuovinen.

Ammattimaista rikostoimintaa

Todelliset toimijat olivat ehtineet tehdä joitakin rahasiirtoja yrityksen tileiltä. Toimeksiantajayhtiöt olivat vielä maksamassa yritykselle useita satoja tuhansia euroja, mutta poliisi pääsi väliin tehdyillä vakuustakavarikoilla.

– Poliisin toimenpiteillä pystyttiin estämään suuremmat taloudelliset vahingot, Tuovinen kertoo.

Esitutkinnassa on ilmennyt, että samojen bulvaanien nimiin oli hankittu yli neljäkymmentä yritystä.

– Rikollinen toiminta on ollut ammattimaista ja voidaan todeta, että järjestäytynyt rikollisuus on vahvasti mukana tutkittavassa talousrikoskokonaisuudessa, Tuovinen mainitsee.