Tarina alkaa ranskalaisesta vuonna 2006 perustetusta Wakan-moottoripyörämerkistä, jonka Cédric Klein kuuli 2011 olevan taloudellisissa vaikeuksissa. Hän osti merkin oikeudet ja investoijien ja kannattajien kanssa perusti Wakanista johdetun Avintonin. 

Cédric Klein on intohimoinen tyylitajuinen motoristi.

Klein on ollut kiinnostunut moottoripyöristä jo pikkupojasta lähtien, ja kun hänelle tarjoutui tilaisuus päästä käsiksi Wakaniin, hän näki siinä mahdollisuuden lähteä valmistamaan täydellistä unelmien moottoripyörää.

Kapea, keveä ja pelkistetty, sellainen Avinton on.

"Minulle moottoripyörä on paljon enemmän kuin vain yksinkertainen kuljetuskeino päästä paikasta A paikkaan B. Minulle kohokohta Avintonissa on ohjaustangossa olemisessa, ei niissä minuuteissa, joita sillä säästää sen nopeuden ansiosta. Lisäksi uskon siihen, että moottoripyöräily on elämäntapa: se on positiivisen energian kanava, joka sallii ihmisen kokea uskomattomia tunteita, vielä enemmän loistavan kiihtyvyyden ja käsiteltävyyden kuin puhtaan nopeuden kautta.

Sydämeni murtuu, kun näen muovinpalasten korvaavan asiat, jotka aiemmin tehtiin metallista. Ajatus laadun uhraamisesta alempien hintojen houkutukselle vie pois moottoripyöriltä niille luonteeomaisen jalouden, kun niillä ei esineenä itsenään ole enää merkitystä," Klein huokaa.

Ranskalaiset osaavat tyylin.

Kevyt, tehokas ja pelkistetty

Avinton on kevyt pyörä. Se painaa vain 192 kg tankattuna ja 1647 cm3 moottori tuottaa kampiakselilta 120 hevosvoimaa 5750 kierroksella minuutissa. Ilma-/öljyjäähdytteinen nelitahtimoottori on S&S:n käsialaa oleva V2. Kaksiventtiilikansin varustettu moottori tuottaa 146 Nm vääntöä 3000 kierroksella. Moottorin poraus on 101,6 ja isku 101,6 mm. Takapyörästä mitattuna hevosvoimia on arviolta 111.

Istuimen alla sijaitsevan polttoainetankin tilavuus on 13 litraa, ja sen pitäisi riittää noin 190 kilometrin matkaan. Suljetulla radalla pyörällä on päästy 262 km/h huippunopeuteen, mikä on aika haipakkaa ajaa nakupyörällä.

Avinton.

Sisäänottopuoli on hoideltu Keihinin 41 millin kaasuttimella ja sähköisesti säädetyllä Vortec-ilmaventtiilillä, joka avautuu 2300 kierroksen kohdalla. Voima siirtyy takapyörään ketjuvedolla, kasettilaatikossa vaihteita on viisi kappaletta.

Moottori on öljysäiliönä toimivan teräsputkirungon kantava osa. Etuhaarukka on käännetty 46 mm. Se on Cerianin käsialaa, ja siinä on säädettävät puristus- ja paluuvaimennus. Takavaimennin on Sachsin monoiskunvaimennin. Käsittely on todennäköisesti helppoa, sillä akseliväli on vain 1380 mm. Istuinkorkeus on 790 mm.

Eteen saa Beringerin tai AJP:n jarrut yhdellä tai kahdella 335 mm:n levyllä varustettuna kuusimäntäisin kaliiberein. Takana on yksi 228 mm levy, jossa on nelimäntäinen satula. Marcehsinin alumiininen taottu etuvanne kantaa 120/70 R17 Pirellin rengasta ja takanen on 180/55 R17.Pyörään saa halutessaan myös pinnavanteet.

Avinton ja metallia.

Pyörät tehdään yksittäisinä kappaleina käsityönä, ja sen osilla ja työllä on kahden vuoden takuu ilman kilometrirajoitusta. Pyörästä on saatavilla yhdeksän eri mallia sekä erilaisia kustomointioptioita. Kannattaa käydä katsomassa valmistajan sivustoa, josta saa paremman kuvan kokonaisuudesta.

Pyörä puhuttelee varmasti varakkaita ja ylellisyyteen taipuvaisia motoristeja, joten hintakin lienee sen mukainen. Hinta jää kuitenkin arvailujen varaan, sillä sitä ei sivustolta ainakaan normaalietsinnän puitteissa löytynyt. Lisäksi on muistettava, että pyörä on kustomoitavissa valinnaisvarustein ostohetkellä.

Avinton ja toinen poski.