Audi osti italialaisen moottoripyörävalmistaja Ducatin 2012 noin miljardin euron summalla. Hinta oli kallis vain 40 000 moottoripyörää vuodessa myyvästä, vaikkakin nimekkäästä ja trendikkäästä valmistajasta. Audin myötävaikutuksella Ducati on pystynyt panostamaan tuotekehitykseen, mistä on seurauksena esimerkiksi uusi Scrambler-tuotebrändi. Scrambler on myynyt niin hyvin, että tänä vuonna Ducati pääjohtajansa Claudio Domenicalin ilmoituksen mukaan valmistaa ensimmäisen kerran historiansa aikana yli 50 000 moottoripyörää.

Joka tapauksessa Audin Ducatiin sijoittama summa osoittaa, että kyse ei ollut voittojen tavoittelusta, vaan vain halusta omistaa yksi kiinnostavimmista moottoipyöräbrändeistä maailmassa. Hinku Ducatiin tuli korkeimmalta mahdolliselta taholta eli VW-konserin silloiselta pääjohtajalta Ferdinand Piechiltä. Piech savustetiin ulos johtopaikalta tämän vuoden alussa, mutta hänellä on edelleen suuri vaikutusvalta yrityksessä. Riittääkö se pitämään Ducatin Audin sateenvarjon alla, on toinen asia.

Ducati Multistrada 1200 S vuosimallia 2015.

Ducati Multistrada 1200 S vuosimallia 2015.

Volkswagen on ilmoittanut varaavansa 6,5 miljardin euron summan päästökohusta aiheutuneiden imagohaittojen korjaamiseen. Tämä ei todenäköisesti sisällä vielä varausta siitä, miten paljon yrityksen myynti ja siten liikevaihto ja tuotot laskevat huijauksen seurauksena. Lisäksi yritystä odottaa Yhdysvalloissa - ja mahdollisesti muuallakin - sakko pakokaasumittausten tulosten vääristelystä. Pelkästään USA:ssa sakko voi olla enimmillään jopa 18 miljardia dollaria, 16 miljardia euroa.

Lisäksi VW:tä odottaa perinteinen amerikkalainen joukkokannehulabaloo, jonka lopullisia kustannuksia voi vain arvailla. VW on siis ongelmissa, varsinkin kun esimerkiksi Sveitsi asetti kyseisen valmistajan dieselit myyntikieltoon toistaiseksi. Analyytikot ovat povanneet pahimmillaan yritykselle jopa konkurssia. 

Se tuskin on todennäköistä, mutta tällaisessa tilanteessa ja uuden johdon ja uuden CEOn myötä Volkswagen-konserni saattaa joka tapauksessa olla rajujen leikkausten edessä selvitäkseen. Löytyykö konsernissa silloin enää ymmärrystä pelkästään "komian tähden" ostetulle Ducatille, on asia joka jää nähtäväksi. Jo vuonna 2012, jolloi Audi osti Ducatin, analyytikot totesivat, että kyse oli pelkästä tarpeettomasta sivujuonteesta verrattuna VW:n varsinaisiin haasteisiin.

Ducatille ulosheitto voisi olla kohtalokas. Varsinkin kun voi olla, että kunnollisia lisäarvoa antavia ostajakandidaatteja lienee harvassa. Mercedes-AMG:kin ehti jo ostaa MV Agustan, toisen italialaisen tähtimerkin.