Dallasnews uutisoi ennen joulua, että Kaliforniassa Mountain Viewissä moottoripyöräpoliisi huomasi liikenteen jonoutuvan Googlen itsekseen ajavan / autonomisen auton taakse. Se kulki ainoastaan 39 km/h, kun alueen nopeusrajoitus oli 56 km/h tällä vilkkaasti liikennöidyllä katuosuudella.

Mp-poliisista tuli täten varmaankin tahtomattaan ensimmäinen poliisi, joka pysäytti robottiauton. Syynä oli liian hiljainen ajaminen, jonka vuoksi liikenne puuroutui. Konstaapeli ei kirjoittanut sakkolappua auton mukana olleelle kahdelle Googlen insinöörille, mutta varoitti heitä liikenteen hidastamisen vuoksi.

Insinöörit olivat testaamassa Googlen robottiautoa. Mielenkiintoista on myös se, että robottiautot joutuvat onnettomuuteen kaksi kertaa useammin kuin muut liikenteessä mukana olevat, ja syy on se, että ne noudattavat aivan kaikkia liikennesääntöjä nopeusrajoitukset mukaanlukien. 

Tämän vuoksi ne joutuvat muiden ajoneuvojen kolhimiksi, ja usein vielä takaapäin.

General Motors-Carnegie Mellon Autonomous Driving Collaborative -tutkimuslaboratiorion edustaja oli todennut, että robottiautojen käyttämistä nopeuksista käydään jatkuvaa keskustelua, ja että on päätetty, että autot ajavat nopeusrajoituksen mukaan. Käytännössä kuitenkin tällöin kaikki muut ajavat tiellä ohi.