Professori Patricia Delucia toimii Teksasin yliopiston professorina ja hän julkisti aiemmin tänä vuonna tutkimuksen, jonka nimi on 'Effects on Size on Collision Percection and Implications for Perceptual Theory and Transportation Safety'. Vapaasti suomennettuna nimi tarkoittaa 'Koon vaikutukset havaintokykyyn kolaritilanteessa ja vaikutukset aistimusteoriaan sekä liikenteen turvallisuuteen'.

Tutkimuksen johtopäätös on, että hyvin usein ajoneuvon kuljettaja ei pysty täsmällisesti päättelemään kohteen kokoa eikä myöskään sitä, miten kaukana se on, mikä saattaa selittää syyn joihinkin moottoripyöräonnettomuuksiin.

Delucian mukaan 42 prosenttia kuolemaan johtaneista moottoripyöräonnettomuuksista USA:ssa johtui samanlaisesta tilanteesta: vasemmalle kääntyvä ajoneuvo törmäsi vastaantulevan moottoripyörän kanssa.

Tutkimuksessa selvitettiin suhdetta kohteen koon ja aivojen kyvyn päätellä kohteen etäisyyttä välillä.

Pienempi on kauempana kuin suurempi

Tutkimuksessa kävi ilmi, että katsoja arvioi pienempien kohteiden olevan kauempana kuin suurten silloin kun ne on sijoitettu samalle etäisyydelle. Tästä voi päätellä, että koska moottoripyörät ovat paljon pienempiä kuin autot, tämä havaintokykyyn vaikuttava virhe voi vaikeuttaa kuljettajan kykyä päätellä tarkalleen vastaantulevan moottoripyörän etäisyyttä, kun kuljettaja on kääntymässä vasemmalle.

Koska kuljettaja arvioi, että vastaantuleva moottoripyörä on kauempana kuin mitä se todellisuudessa on, hän saattaa herkemmin kääntyä sen eteen.

Delucia toteaa tutkimuksessaan ihmisten kertoneen havaintotilanteessa, että suuri kauempana oleva lähestyvä kohde törmäisi heihin aiemmin kuin pienempi lähempänä sijaitseva kohde, joka todellisuudessa törmäisi heihin ensin. Tämä kohteen koon vaikutuksen voimakkuus havaintokykyyn törmäystilanteessa on ristiriidassa vallitsevan ajan ja törmäyksen havaintoteorian kanssa, jonka pohjana on muuttuja tau. Sen sijaan vaikuttaisi siltä, että havaitsemiskyky perustuu moniin eri informaatiolähteisiin mukaanlukien erehdyksestä oppimisen periaate.

Mitä opimme tästä?

Koko-saapuminen-yhtälö voi potentiaalisesti johtaa kuljettajia harhaan heidän arvioidessaan milloin ajoneuvo saapuu kohtaamistilanteeseen ja sitä on pidettävä myötävaikuttavana tekijänä moottoripyöräonnettomuuksien synnyssä.

Kuljettajilla on vaikeuksia arvioida kohteen käyttämä nopeus, välimatka ja koko esimerkiksi silloin kun heitä kohti on tulossa moottoripyörä.

Delucia ei esitä keinoja, miten tilannetta voitaisiin parantaa. Tutkimuksen merkitys motoristeille on siinä, että meidän on syytä muistaa tämä tilanteessa, jossa huomaamme, että vastaantuleva ajoneuvo on kääntymässä tai saattaa olla kääntymässä vasemmalle. Silloin on syytä kasvattaa turvamarginaalia hiljentämällä vauhtia ja valmistautumalla kaikin mahdollisin tavoin reagoimaan nopeasti.

Asiasta kertoi Rideapart.