Täällä messuilla nähtiinn uudistunut ennennäkemätön show, joka oli aiempaa tarkemmin käsikirjoituksen mukaan tehty. Jokainen  esiintyjä oli tahollaan harjoitellut oman osuutensa ja kokonaisuus hiottiin torstaina kasaan. Esityksen kesto oli noin 30 minuuttia.

Me ehdimme nähdä vain teaserin, ja sekin oli todella lupaava valtavine hyppyineen ja driftauksineen sekä liekkitehosteineen.

– Pommeja emme valitettavasti pystyneet käyttämään, sillä ne olisivat vahingoittaneet juuri rakennettua asfalttia. Esityksen juontaja Turo Heinonen selitti mitä kulloinkin tapahtuu, joten katsojillakin oli mahdollisuus ymmärtää paremmin näkemäänsä, kertoo Juha Ruokolainen SFT:stä.

Liekkishow ja hillittömiä hyppyjä.

Liekkishow ja hillittömiä hyppyjä.

MP16-näyttelyssä ajaneet kuskit:

Katu stunt:

  • Niko Säkkinen
  • Joonas Salin
  • Tuukka Turtia
  • Juha Ruokolainen
  • Henri Saukkomaa

FMX:

  • Sebastian Westberg
  • Juhana Viljamaa

Cruiser Car

  • Antti Leppänen

Mini Cross

  • Tuukka Korvenpää
STF:n osastolta löytyy myös oheisen kuvan mukainen keulimispyörä. Kannattaa käydä ihmettelemässä.

Aiheesta aiemmin sivuillamme:

Stunts Freak Teamin hyppyhurjapäät esittelyssä

Kuopion MP-messut: Stunt Freaks Team hyppyshow - huikeaa, puhdasta ilmalentoa, katso kuvat

Stunt Freaks Teamin keulimispyörä, jolla voi turvallisesti testata keulimista.

Stunt Freaks Teamin keulimispyörä, jolla voi turvallisesti testata keulimista.