Yksi moottoripyöräilyn viehätyksistä on yllätyksellisyys. Mikäli toistat samoja peruskuvioita vuodesta toiseen, voit kyllästyä myös ajamiseen. Miten sitten saat uutta puhtia ja virtaa elämäntapaasi, jos olet jo mielestäsi nähnyt 'kaiken', mitä moottoripyöräily voi sinulle tarjota?

1. Vaihda pyörää

Samalla pyörällä ajaminen alkaa ennemmin tai myöhemmin tuntua puuduttavalta. Varsinkin jos yhteisiä vuosia on takana jo riittävän monta. Tiedät korvakuulolta moottorin kierrosluvun ja matkanopeuden, tunnet kaasukäden kymmenesosamillimetrin liikkeestä, miten pyörä reagoi missäkin nopeudessa milläkin vaihteella. Näillä renkailla pystyn kanttaamaan sadekelillä turvallisesti juuri tämän verran, mutten yhtään enempää. Takasitsillä istuja muuttaa pyörän käytöstä näin.

Uusi pyörä tuo uudet kujeet opeteltavaksesi. Vanhassa ei aina ole parempi vara. Varsinkin jos vaihdat vielä pyörätyyppiä, löydettävää riittää pitkäksi aikaa. Jos esimerkiksi siirryt isosta matkapyörästä pienehköön sporttipyörään tai päinvastoin tai enduroon, löydät aivan uuden maailman. Seikkailupyörä saattaa viedä sinut aivan uusiin maisemiin.

Mikäli päätätkin pysyä vanhassa pyörässäsi, niin ei hätää. Uusiutumismahdollisuuksia riittää kyllä.

2. Käy jossain muualla

Oletko vannoutunut matkamotoristi, joka olet jo ajanut kaikki mahdolliset reitit Keski-Euroopassa? Mihin seuraavaksi? Joko olet pyörähtänyt Iso-Britanniassa? Jollet, kannattaa kokeilla. Eikä tarvitse säikähtää vasemmanpuoleista liikennettä, sillä motoristi oppii siihen nopeammin kuin autoilija. Ainoa vaikea paikka on tielle tulo pihasta, jolloin on riski joutua yliajetuksi, kun jollain tapaa yrittää löytää tiellä liikkuvia autoja vääriltä kaistoilta, mutta siihenkin oppii.

Jos Iso-Britannia on jo tuttu, niin onneksi riittää maita, jonne voi lentää, ja joissa voi vuokrata moottoripyörän käyttöönsä. Ja niin, oletko jo käynyt Suomen Lapissa?

Jos puolestaan tykkäät pienistä lenkeistä kotisi lähimaastossa, niin lähde kerran kauemmaksi. Pakkaa reppu selkääsi tai täytä sivulaukut ja anna palaa. Useamman päivän reissu jonnekin koto-Suomessa ja takaisin tekee varmasti hyvää kenelle tahansa. Sitäpaitsi Suomi on kaunis maa.

3. Haasta itsesi

Omalta mukavuusalueelta irtautuminen tekee pelkästään hyvää kenelle tahansa. Haasteitahan riittää: huolla pyöräsi itse ensimmäisen kerran. Tähän tietysti tarvitset joko paljon opiskelua, ettet tee virheitä, tai hyvän sellaisen kaverin, joka oikeasti osaa tehdä huollon, ja jolla on kärsivällisyyttä myös opettaa sinua.

Mikäli pyörän huoltaminen hirvittää, niin mene heti ensi tilaisuuden tullen ennakoivan ajon kurssille - sieltä jokainen oppii jotain uutta. Ja ainakin tapaat uusia motoristeja. Tai jos olet jo pariin otteeseen ehtinyt Eak:in käydä, niin sitten seuraava sopiva vaihe voisi olla rata-ajokurssi. Kunnollinen sellainen. Molemmat avaavat uusia maailmoja.

4. Testaa, kestääkö hanurisi

Moottoripyörällä matkaamisessa parasta on, kun olet lähdössä pitkälle matkalle, ja tie on täysin auki. Kun suuntaat pyörän keulan, niin tunne on sellainen, että tie jatkuu loputtomiin ja vain taivas on sille rajana. Vapauden tunne on suunnaton.

Testaa itsesi ja oman takalistosi kestävyys ja aja Rautaperseajo, jota myös sievistelevästi valurautahanuriajoksi kutsutaan. Samasta Iron Butt Ridesta on kuitenkin kyse.

Rapatessa roiskuu, varsinkin pitkillä matkoilla säiden muutokset tuovat vaihtelua.

Ensimmäinen ajo on pituudeltaan joko suomalainen 1600 km tai 1000 mailia, 1609 kilometriä putkeen 24 tunnissa. Sinä aikana löydät sekä itsestäsi että pyörästäsi taatusti uusia puolia. Käytännön vihje: matka kannattaa aloittaa aamulla normaalin unirytmisi puitteissa. Lisää ohjeita asiasta ja lomakkeet sekä ajohyväksynnät IBA Finlandin sivuilta. Sivustolta löytyy erittäin hyvät käytännön ohjeet sekä tarinoita eri henkilöiden ajamista rautaperseajoista sekä lyhyemmiltä että pidemmiltä (esim. 72 h Nodkapp - Gibraltar) matkoilta.

IB-ajo näyttää parhaimmillaan, miten käsittämättömän kaunis maa Suomi on, jos sää suo ja onnistut reitinvalinnassa.

5. Ota mukaan uusi kyytiläinen

Pidä vain entinen siippasi, mutta jos lähipiirissäsi on joku, joka on varovasti kiinnostunut moottoripyöräilystä, niin ota hänet mukaasi ajomatkalle ja esittele maanmainio ja vaarallisen koukuttava lajimme hänelle. Vie hänet katsomaan motocross- tai rata-ajo- tai kiihdytyskisoja. Ota hänet mukaasi kokoontumisajoon tai viikonloppumatkalle ja vietä hänen kanssaan unohtumattomia hetkiä.  

Tällä tavoin ystäväsi saattaa löytää uuden harrastuksen itselleen, ja siinä vaiheessa kun hän hankkii oman pyörän, saat myös uuden ajokaverin itsellesi. Joka tapauksessa kunnollinen moottoripyöräilyyn tutustuminen lisää hänen ymmärrystään siitä, miksi olemme sellaisia kuin olemme ja miksi harrastamme.

6. Aja enemmän

Niin, voiko koskaan ajaa liian paljon? Jos ajamisessasi on (tilapäinen) kyllästymisvaihe meneillään, niin aja vain enemmän. Miten se vanha zeniläinen metodi olikaan? Jos kokeilet jotain, etkä pidä siitä, kokeile vielä kerran. Jos silloinkaan et vielä tykkää, niin jatka niin kauan uusimista ja lisää uusimiskertoja, että varmasti alat nauttia.

Helppo ja yksinkertainen lääke.

Useimmat meistä joka tapauksessa haluaisivat ajaa aina vain enemmän ja enemmän - ja hyvä niin.

7. Aja yksin tai ryhmässä

Mikäli olet vannoutunut kimpassakulkija, niin kokeile mennä johonkin riittävän kauas aivan yksiksesi. Se voi avata uusia ulottuvuuksia moottoripyöräilyysi.

Toinen ääripää ovat yksinäiset sudet. Heillekin voisi tehdä hyvää lyöttäytyä johonkin sopivaan motoristiporukkaan vaikkapa matkalla Hymyilevän Motoristin kevätpäiville. Meissä on kuitenkin niin paljon samaa ja toisaalta erilaisuus on aina hyväksi, se avartaa omaakin maailmaasi.

8. Muista nauttia!

Moottoripyörällä ajaminen on asia, jonka syvin tarkoitus on tuottaa nautintoa ja iloa elämääsi. Jos ajaminen tuntuu pakkopullalta eikä tuota tarvittavia positiivisia tunteita, niin pysähdy kuuntelemaan itseäsi ja muistele, mikä mootoripyöräilyssä tuntui parhaalta silloin, kun aloitit sen?

Vastaus voi olla hyvin yksinkertainen, mutta olet saattanut arjessa unohtaa: moottorin ääni, ulvahdus kun avaat kaasun, tasainen hyrinä matkaa tehtäessä. Ajoviiman suhina kypärässäsi. Juuri vahatun pyörän tuoksu. Kevään ja alkavan kesän ensimmäiset lämpimät hetket pyöräsi selässä, auringonpaiste. Tutun tien varrella avautuvat valkovuokon tai voikukan kukinnot. Kesän tuoksut suviyön illassa ajaessasi. Merituuli lautan kannella juuri kun olet saanut pyöräsi köytettyä autokannelle turvaan. Rakkaasi matkassasi selkääsi vasten painautuneena. Kauniit naiset kävelemässä kadulla pienissä hamosissaan täynnä sykkivää elämää niinkuin sinäkin.

Kun löydät tunteen, niin anna palaa, nauti ja Aja!

 

Aiheeseen liittyviä aiempia juttuja:

10 hyvää syytä seurustella motoristin kanssa: salattu parempi puoli

Moottoripyöräilevät naiset ovat onnellisempia ja seksikkäämpiä!

11 hyvää syytä miksi ei kannata seurustella motoristin kanssa

Viisi asiaa rengaspaineesta, jotka on hyvä tietää