Tapahtuman oli järjestänyt 2WheelBabes moottoripyöräklubi. Hommaa veti Debb Dagger, joka kertoi, että ennätykselliset 1002 naismotoristia oli osallistunut tilaisuuteen. Osanottajien iät vaihtelivat 16 ja 74 välillä, ja he ottivat osaa myös sunnuntaina 9.4. järjestettyyn paraatiin.

Suunnitelmissa oli alunperinkin rikkoa maailmanennätys, saada kasaan eniten naisia heille järjestettyyn kokoontumisajoon. Entinen ennätys oli 661.

Dubbo Babe Ride teki kaikkien aikojen ensimmäisen ennätyksen naismotoristien kokoontumisajoissa järjestämällä 2014 tapahtuman, johon osallistui virallisen laskennan mukaa 221 naismotoristia 190 moottoripyörän kera.

Viime vuonna brittiläinen naismotoristijoukko laittoi ennätyksen paremmaksi, kun 661 naista ajoi kuuluisaan Ace Cáfe'hen Lontoossa

Australiassa naismoottoripyöräilijät edustavat vain 10 % maan koko motoristikannasta, joten kyseessä on melkoinen saavutus heiltä. Debb Dagger kertoi Motoressin sivuilla, että tapahtuman ja ajon tavoitteena oli myös kasvattaa tietoisuutta naismotoristien olemassaolosta. Lisäksi hän vakuutti, että mikäli joku yrittää riistää heiltä ennätysvaltikan, he ilman muuta yrittävät saada sitä takaisin itselleen.

2WheelBabesin kotisivuille pääset tästä.