Birdie hakee joukkorahoitusta Indiegogo:sta, ja se on sikäli erilainen ja mielenkiintoinen hanke, että se kerrankin tulee muualta kuin USA:sta, on ideana aivan hauska, ja on lisäksi jo onnistunut ylittämään rahoitustavoitteensa, vaikka hankeaikaa on vielä jäljellä. 

Birdien takana on kolmen Montevideosta Uruguaystä kotoisin olevan nuoren insinöörin joukko. Se on kerännyt rahoittajia taakseen jo 383 kappaletta ja saanut kasaan 20 551 Yhdysvaltain dollaria, eli 137 % yli tavoitellun 15 000 dollarin summan. Rahoitushanketta on jäljellä vielä 11 päivää tätä kirjoitettaessa, joten ehdit tilaamaan omasi, jos kiinnostaa.

Kuljetuspussi sekä kaksi osaa, joista Birdie koostuu.

Kuljetuspussi sekä kaksi osaa, joista Birdie koostuu.

Hinta on alimmillaan 35 dollaria plus postituskulut. Laite lähetetään mihin tahansa maailmassa. Tuotannon alettua elokuussa 2016 hinta nousee 50 dollariin. Kamera ei kuulu Birdien hintaan.

Birdien takana on yksinkertainen oivallus. Laitteen muoto on samantyyppinen kuin sulkapallolla, ja idea ylösheitettävästä kamerankuljettimesta on hieno. Birdie painaa kahdesta osasta koottuna sata grammaa plus kameran, joten oikealla heittotekniikalla sen saanee melko ylös ja toimintakameran laajakulmaobjektiivi hoitaa tilantunnun.

Birdien mitat.

Birdien mitat.

Birdie ei varsinaisesti liidä, kuten ei sulkapallokaan, joten se tulee kohtuullisen nopeasti alas. Myönteisenä puolena siinä on tietysti se, että se ei myöskään karkaa tuulen mukana.

Birdien mainostetaan olevan helpoin tapa ottaa häikäiseviä ilmakuvia tai videota. Se lienee myös halvin ainakin verrattuna erilaisiin moottorilla lentäviin laitteisiin. Sitäpaitsi sitä voi käyttää eri tavoin - paitsi heittämällä sitä ylöspäin myös heittämällä sitä kaverille tai pudottamalla sillalta tai vuorenrinteeltä.

Esimerkkikuvaa.

Esimerkkikuvaa.

Birdie tukee tällä hetkellä vain GoPro 3 ja 4 sekä näiden kanssa yhteensopivia kameroita. Lisätietoja hankkeen Indiegogo-sivuilta, joilta löytyy myös lisää valokuvia ja videoita aiheesta.

 

Birdie ei pelkää vettä, ja perspektiivi on aina mielenkiintoinen.

Birdie ei pelkää vettä, ja perspektiivi on aina mielenkiintoinen.