BMW Motorrad Concept Lac Rose perustuu suosittuun BMW R nineT -malliin. Kyse on varsin yksilöllisestä tulkinnasta pyörästä, joka voitti Paris-Dakar-rallin vuonna 1985.

Lac Rose on 35 kilometriä koilliseen Dakarista sijaitsevan ruusunvärisen Retban suolajärven ranskankielinen nimi. Järvi sijaitsee vähemmän kuin kilometrin päässä Atlantin valtameren rannasta. Sinne Paris-Dakar-ralli aikanaan päättyi monien pölyisten erämaajaksojen jälkeen.

BMW:n Lac Rose -konsepti perustuu BMW R nineT -malliin ja yhdistää merkin Pariisi-Dakar-kisan perinteitä nykyaikaan.

BMW:n tehdaskilpakoneet ajoivat voittoon kolme kertaa peräkkäin 80-luvulla. Kolmannen voiton otti vuonna 1985 lähtönumerolla 101 Gaston Rohier

Lac Rose -konseptissa yhdistyvät aiempien voittajapyörien piirteet moderniin katuorientoituneeseen pyörään. Se on roadster, johon on lisätty off road -ominaisuuksia niin paljon, että voit jättää kadut taaksesi ja ajaa sorapoluille tuntemattomaan.

Pieni tuulilasi, iso etuvalo ja korkealle sijoitettu lokasuoja.

Pyörä on varustettu pienellä tuulilasilla, isolla etulampulla ja suurella polttoainetankilla sekä pinnavanteilla ja nappularenkailla. Lyhyt ralli-istuin sekä pieni takaritsin laukku kruunaavat vaikutelman. Konseptissa on myös normaalia pidemmät joustot, punavalkoinen väritys ja "101"-numerokilpi kruunaavat kaiken.

Numero 101 ja nappularenkaat.

Numero 101 ja nappularenkaat.

Pääkatseenvangitsimena toimii kuitenkin BMW:n kaksisylinterinen bokserimoottori kardaanivetoineen. Putkirunko ja värityksen kontrasti täydentävät loput.

Wheels & Waves Festival on parhaillaan menossa Biarritzissä. Se alkoi eilen 8.6. ja päättyy sunnuntaina 12.6. BMW on tapahtuman pääsponsori.

Työkalulaukku?

Työkalulaukku?

Hiekalla mennään.