Liike on nähnyt suomalaisen moottoripyöräkaupan ylä- ja alamäet. Kun Frank ja Inger Nyman aloittivat liikkeen 1966, oli alku vaatimaton. Silloin iso työllistäjä oli moottoripyörien kokoaminen maahantuojalle. Myynti kasvoi huoltotoiminnan sivussa ja iso askel oli japanilaisten moottoripyörien nousu markkinoilla. Samaan aikaan moottoripyörät alkoivat olla enemmän vapaa-ajan käytössä ja markkinat kasvoivat.

1984 liike muutti nykyisiin tiloihin ja mukaan tuli poika Ben Nyman, joka oli maamme huippuja Superbikessä. Frank itsekin kilpaili aikanaan moottoripyörillä ja motocrossissa tuli mitaleita ja Suomen mestaruuksia. Liikkeen imago oli vauhdikas, sillä Ben kiersi mm. endurancekilpailuja maailmalla. Myös liikkeen mainonta nousi tuolloin esiin hyvillä oivalluksillaan.

Nyt jo kolmas sukupolvi mukana liiketoiminnassa

Ben Nyman lopetti kilpauransa 1996 ja silloin vastuu liikkeestä siirtyi hänelle. Alan suurin lama oli juuri ohitettu ja taas vauhti kasvoi.

– Ennen asiakkaat kiersivät liikkeitä ja tutkivat niiden tarjontaa. Nyt valitaan netistä ja tullaan sen jälkeen ostamaan liikkeestä. 2000-luvun alkupuolella myytiin "liikaa", sillä määrät olivat hurjia. Määrien pudotessa edessä oli selviytymistaistelu eivätkä kaikki liikkeet selvinneet siitä, kertoo Ben Nyman. Nyt on kolmas sukupolvi mukana, kun Benin poika Ken astui mukaan riviin ja liiketoiminnan tulevaisuus on jossain vaiheessa hänen harteillaan.

– Olemme aina tehneet töitä jalat maassa ja teemme jatkossakin, kertoo Frank muistellessaan liikkeen historiaa.

Pitkäaikainen yhteistyö osoittaa suurta sitoutumista

Viime aikoina Yamahan äärellä on juhlittu oikein kunnolla. Yamahalla tuli viime vuonna 60 vuotta täyteen moottoripyörien valmistajana ja Yamaha-jälleenmyyjä MP-team Salonen Turussa juhli juuri 40-vuotista taivaltaan. Nyt on Oy Frank Nyman Ab:n juhlien aika.

– Kaikkia edelle mainittuja yrityksiä yhdistää suuri intohimo moottoripyöräilyä kohtaan. Olemme Konekesko Yamaha Motor -osastolla ylpeitä, että saamme tehdä työtämme kaikkien näiden todellisten moottoripyöräilyyn sitoutuvien yritysten kanssa. Paljon Onnea Frank, Ben ja Ken Nyman, jatkakaa hyvää työtänne moottoripyöräilyn eteen, toivottaa Konekesko Yamaha Motorin myyntipäällikkö Tero Karhunen