Brasilian suurin kaupunki São Paulo on eteläisen pallonpuoliskon suurin väestönkeskittymä. Kaupungin metropolialueella asuu peräti 20 miljoonaa ihmistä, eli neljä kertaa Suomen väkiluvun verran. Itse kaupungissa asuu noin 11 miljoonaa henkilöä.

Oheinen takaa-ajo herättää ristiriitaisia tunteita. Sille epäilemättä on syynsä, ja tämäntyyppisessä kaupungissa faveloineen on helppo kadota nimettömänä, mutta leikattunakin takaa-ajo kestää yhdeksän minuuttia. 

On uskomatonta, että moottoripyörällä matkassa ollut mies pystyy ajamaan törmäilemättä moisessa liikenteessä. Kyydissä on vielä ilmeisesti tyttöystävä, jonka ainoa suojavaruste on kypärä ja shortsit. Eikä pojallakaan kypärän lisäksi taida olla muita ajovarusteita.

Takaa-ajo päättyy lopulta, emme tiedä, pettääkö pojalta usko, vai loppuuko polttoaine, mutta poliisit pysyivät sitkeästi perässä loppuun asti.

Voi tietysti olettaa, että pelkän liikennerikkomuksen vuoksi poliisit tuskin olisivat panneet omaansa ja nuorten henkeä pantiksi, siksi monta läheltä piti -tilannetta matkaan mahtuu.

Asiasta kertoi ensin Morebikes. Mikäli video ei näy alla, linkki siihen tässä.

<div class="video"><iframe width="468" height="263" src="https://www.youtube.com/embed/NCya-hFr4DM" frameborder="0" allowfullscreen></iframe></div>