Imatranajo käynnistyi perjantaina kaikkien luokkien ensimmäisillä aika-ajoilla. Open 600- ja Open 1000 -luokissa suomalaiskuljettajat antoivat IRRC-sarjan huipuille piinkovan vastuksen. IRRC-luokat sen sijaan sujuivat sarjakärjen hallinnassa.

Open 600

Open 600 –luokan ensimmäinen aika-ajo alkoi IRRC-sarjan huippunimien hallinnassa, kun kärkeen nousi Marek Cerveny perässään Wolfgang Schuster. Kotiyleisöä riemastuttavasti Juha Kallio kellotti kolmanneksi nopeimman ajan. Kallion sijoitus putosi neljänneksi, kun Schusteria nousi haastamaan Joey den Besten, joka ei kuitenkaan kyennyt vastaamaan saksalaisen vauhtiin. Hyviä otteita esitti myös viidenneksi sijoittunut Tapio Mustonen.

Open 1000

Alussa kärkeen nousi Patrik Andersson perässään Juha Kallio ja Sebastian Le Grelle, Marko Rättö sekä Pauli Pekkanen. Le Grelle otti kärkipaikan ensimmäisellä alle kahden minuutin kierrosajalla ja myös Kallio paransi aikaansa. Kolmanneksi itsensä täräytti Didier Grams, neljänneksi vikkelin oli Marko Rättö ja viiden Pauli Pekkanen.

Lightweight

Lightweight-luokan aika-ajossa Anders Blacha määräsi GP-yamahallaan tahdin alusta alkaen. Blacha selvään kärkeen, parantaa koko ajan, Vladimir Snajdr ja Timo Kallio perässään. Neljänneksi kiireisimmin radan kiersivät Peter Hulin, Jan Markalous ja Tuukka Korhonen perässään.

IRRC Supersport

IRRC-luokan ensimmäisessä aika-ajossa Marek Cerveny näytti, kuka määrää IRRC-sarjan Supersport-luokassa täräyttämällä huiman 2.01,153 kierroksen. Paljon huonommaksi ei jäänyt sarjakakkonen Joey den Besten, joka alitti myös 2.02 rajapyykin. Kolmanneksi sijoittunut Thomas Walther jäi kakkossijasta noin puolitoista sekuntia. Neljäs oli Pierre Yv Bian ja viides Wolfgang Schuster.

IRRC Superbike

IRRC Superbike –luokan aika-ajo jouduttiin keskeyttämään ennenaikaisesti sinänsä harmittoman kaatumisen vuoksi. Kärkeen täräytti jo Open 1000 –luokassa myrskyvaroituksen antanut Sebastian Le Grelle kellottaen jälleen alle kahden minuutin ajan. Toiseksi nopein oli Vincent Lonbois, Jochem Van den Hoek sijoittui kolmanneksi, neljäs oli Pauli Pekkanen, perässään Didier Grams sekä Thomas Wendel.

Sidecar

Myös sivuvaunuluokan aika-ajoa jouduttiin radan sulkuajan päättymisen vuoksi ajamaan lyhennettynä. Odotusten mukaisesti parit Tim Reeves/Mark Wilkens sekä Pekka Päivärinta/Kirsi Kainulainen jakoivat kärkisijan yhden nopean kierroksen aika-ajossa. Kolmansia olivat Juha Muhonen/Anssi Rekola perässään Tarmo Tempel/Silver Kuusk.

Imatranajo jatkuu lauantaina 20.8. kello 10:00, jolloin radalle lähtevät IRRC-luokan Supersportit toiseen aika-ajoonsa. Kilpailulähdöt alkavat lauantaina iltapäivällä.

Epävitalliset tulokset tulokset löydät Race-monitorista.