– Voittajan on helppo hymyillä, Jari Oinonen myhäili puhelimessa. – Tietenkin olisi ollut mukavampi, että kaikki olisivat olleet viivalla kaikissa kisoissa, mutta siitä huolimatta SM-kulta maistuu hyvältä.

– Sunnuntain kisa jäi ajamatta, kun Moto3/Moriwaki-lähdössä kilpailijan pyörästä oli valunut öljyä radalle. Kisajärjestäjät yrittivät puhdistaa rataa siinä onnistumatta ja päättivät jättää loput lähdöt ajamatta. Mielestäni se oli ihan oikea päätös. On parempi, että kaikki pääsevät ehjällä kalustolla hengissä kotiin.

– Tämän kilpailukauden ja varmaan koko neljän kisavuoden ehdottomasti paras hetki oli Kemorassa ajetussa sunnuntain kisassa. Sadekelillä kisan viimeisessä kurvissa, ennen maaliviivaa päästiin Makesta (Markku Artiola) ohi. Se maistui makealta. Muutenkin se oli hyvä viikonloppu. Suorastaan täydellinen, kun voitto tuli molemmissa lähdöissä.

– Nyt keskitytään työntekoon ja mietitään mitä ensi kausi tuo tullessaan. Kiitos kaikille yhteistyökumppaneille ja tukijoille. Ilman heitä tämä ei olisi mahdollista, kiittää vuoden 2016 sivuvaunuluokan SM-voittaja Jari Oinonen.

Pari Oinonen / Pitkonen: Kiitos kaikille yhteistyökumppaneille ja tukijoille.

Pari Oinonen / Pitkonen: Kiitos kaikille yhteistyökumppaneille ja tukijoille.

Alastarolla SM-kisoissa loukkaantuneet Markku Artiola ja Joonas Salu nähtiin lauantaina varikkoalueella Motoparkissa. Sunnuntaina Markku Artiola seurasi kisoja kotonaan, josta hänet tavoitimme puhelimitse.

– Kausi oli hyvin vaihteleva sekä hyvässä, että pahassa, aloitti Markku Artiola.  – Kauden aikana kaikkiaan 15 kuskia on käynyt sivuvaunuluokan SM-kisoissa starttaamassa ainakin kerran. Olisipa kaikki olleet kaikissa kisoissa ajamassa.

Tämän hetkinen epävirallisen pistetilanteen mukaan Artiola/Salu sijoittuivat toiseksi tämän kauden Road Racing sivuvaunuluokassa.

– Kauden avajaisissa Jurvan Botniaring:illä sunnuntain kisa keskeytyi kolmen kierroksen jälkeen, eikä starttia enää uusittu. Saamani tiedon mukaan kyseisen kisan pisteet puolitetaan ja kun nyt sunnuntain lähtö Virtasalmen Motoparkissa jäi ajamatta radalla olleen öljyn takia, niin näin kävi. Tämmöistähän tämä moottoriurheilu on. Mikään ei ole selvää, ennenkuin ruutulippu heilahtaa viimeisen kerran.

– Ottaa koville, kun ei kykene tallissa tekemään yksin mitään, niin kyllähän tämä monen viikon ketutus ainakin vähäksi aikaa lakkasi, kertoi solisluutaan paranteleva sivuvaunuluokan SM-hopealle yltänyt Markku Artiola.

Markku Artiola ja Joonas Salu vauhdissa.

Markku Artiola ja Joonas Salu vauhdissa.

– Olemme vuosittain sivuvaunuporukalla viettäneet kauden päättäjäisiä Virtasalmen Motoparkissa, jolloin on ollut mahdollista kokeilla purkkiorjana oloa tai jopa ajamista. Tämä 10.9 ennakkoon ilmoitettu tapahtuma joudutaan valitettavasti perumaan. Vain minun, Oipin (Jari Oinosen) ja Ari Jumppasen pyörät olisi saatu paikalle, kun muiden moottorit ovat rikki tai muuten eivät päässeet tulemaan. Jos joku haluaa kokeilla sivuvaunumoottoripyörällä ajamista, niin ottaa minuun yhteyttä lokakuun puolessa välissä. Motoparkissa järjestetään tuolloin "melupäiviä". Sään salliessa voin toimittaa paikalle pelit ja vehkeet, niin halutessaan pääsee kokeilemaan, Markku Artiola lupaa.

Motouutiset.fi onnittelee kaikkia Finnish Superbiken SM-sarjan voittajia.

Finnish Superbiken sivuvaunuluokan kolmen kärki, sekä vielä virallista vahvistusta vaille olevat pisteet:

  • 1. Jari Oinonen / Roope Pitkonen 141 p.
  • 2. Markku Artiola / Joonas Salu 123 p.
  • 3. Tarmo Tempel / Silver Kuusk 116 p.

Moottoriliiton hallituksen virallinen vahvistus asiaan saataneen 21.9.

Kahden viikon päästä 17.9 selviää myös, saadaanko sivuvaunumoottoripyöräilyn MM-kulta Suomeen Pekka Päivärinnan ja Kirsi Kainulaisen tuomana. Toivotamme heille paljon onnea MM-kauden viimeiseen kisaan!

Lue myös nämä: Maailmanmestarit Tim Reeves ja Pekka Päivärinta nähdään Imatranajossa