MT-09

MT-09-mallissa japanilaisvalmistaja iski kultasuoneen, sillä se on kiirinyt kokoluokassaan myyntitilastojen kärkeen Euroopassa ja siitä on tullut yksi Yamahan kaikkien aikojen eniten myydyistä moottoripyöristä. Samalla Yamaha on noussut Euroopan markkinajohtajaksi sitten loppuvuoden 2015.

Vuodelle 2017 valmistaja on päivittänyt mallia LED-kaksoisajovaloin, avustus- ja luistokytkimen sekä uuden elektroniikan avulla. Unohtamatta tietysti uusittua muotoilua. Sitä on viilattu enemmän MT-10:n muottiin.

Yamaha MT-09 2017

Yamaha MT-09 2017

Valoja ja mittareita

Kaksoisvalot on asennettu viistoon, ja kummassakin on kaksi LED-polttimoa. Etukate korostaa pyörän kompaktia ilmettä. Lisäksi kapeat seisontavalot on upotettu kaksoisajovalojen alle. Terävälinjaiset siivekkeet kehystävät ajovaloja ja tuovat oman lisänsä pyörän tyyliin.

Vuoden 2017 mallissa rakennetta on yhtenäistetty siirtämällä monitoimimittarit lähemmäs uutta ajovalokokoonpanoa. Suuntavilkut ovat saaneet uudet paikat jäähdyttimen vierestä.

Takaosa on muotoiltu kompaktisti ja vuoden 2017 mallissa viistosti ylös nousevaa takarunkoa on lyhennetty 30 millimetrillä. Pyörän keveyttä ja ketteryyttä on korostettu lisäämällä lyhempään, ylös kaartuvaan takakatteeseen uudet sivusäleiköt.

Takakatteeseen integroidun kolmiulotteisen LED-takavalon kaksikärkinen rakenne saa sen näyttämään ylhäältä katsottuna M-kirjaimelta.

MT-09-mallissa on uudistettu istuin, joka 5 millimetriä korkeampi kuin ennen. Istuin on muotoiltu siten, että ajaja pysyy tukevasti paikoillaan.

Lyhemmän takaosan ansiosta vuoden 2017 malliin on takahaarukkaan asennettu kevyestä taotusta alumiinista valmistettu yksipuolinen teline takalokasuojaa ja rekisterikilpeä varten.

Jäähdyttimeen asennetut sivusiivekkeet ja polttoainesäiliöön lisätyt, aiempaa suuremmat ilmanottoaukot korostavat MT-09:n ilmettä. Pyörä näyttää kompaktimmalta.

Yamaha MT-09 2017

Yamaha MT-09 2017

Avustus- ja luistokytkin (Assist & Slipper clutch)

MT-09:n vuoden 2017 mallin tärkeimpiä tehoa parantavia muutoksia on avustus- ja luistokytkimen käyttöönotto. Kytkin parantaa pyörän sporttista ajotuntumaa. Kytkimessä on vaihtamista helpottavat mekanismit ja luistolevyt sekä uudet jouset.

Uuden luisto- ja avustuskytkimen avulla pyörä pysyy vakaana moottorijarrutuksen aikana. Lisäksi kytkimen käyttöön vaaditaan viidennes vähemmän voimaa.

Pikavaihdinjärjestelmä (Quick Shift System, QSS)

Vuoden 2017 MT-09:n pikavaihdinjärjestelmällä vaihteiden vaihtaminen suuremmalle vaihteelle sujuu entistä nopeammin, tasaisemmin ja myös ilman kytkintä. Uusi mekanismi on sama kuin YZF-R1-mallissa. Vaihdetangossa olevan anturin avulla järjestelmä havaitsee suuremmalle vaihteelle vaihtamisen ja estää väännön hetkellisesti.

Uudistuneessa MT-09-mallissa on uusi etujousitusjärjestelmä, jonka käännetyissä 41 millimetrin keulaputkissa on uusi puristusvaimennuksen säädin, joka on asennettu vasempaan keulaputkeen. Paluuvaimennus puolestaan sijaitsee oikeassa putkessa.

Ulkonäön vuoksi myös äänenvaimennin on uusittu 2017 MT-09-mallissa. Sen entistä tasaisempi muotoilu ja uusi pää korostavat aiempaa kevyempää rakennetta.

Moottori on uusittu Euro 4 -normit täyttäväksi.

Lisävarusteet selviävät parhaiten Yamahan My Garage -sovelluksen avulla. Sillä pystyy rakentamaan itsensä näköisen MT-Yamahan 360 asteen 3D-ohjelmaa apuna käyttäen.

Yamaha MT-09 2017

Yamaha MT-09 2017

Uuden MT-09-mallin keskeiset ominaisuudet

  • - Uudet neljän polttimon LED-kaksoisajovalot
  • - Kuuden polttimon LED-seisontavalot siivekkeillä
  • - 30 millimetriä lyhempi takaosa sekä integroitu 3D-valo
  • - Uudistettu istuin, joka on 5 millimetriä korkeampi
  • - Takalokasuojan/rekisterikilven teline yksipuolisella kiinnityksellä
  • - Avustus- ja luistokytkin (Assist & Slipper clutch)
  • - Pikavaihdinjärjestelmä (Quick Shift System, QSS)
  • - Uusi etujousitus
  • - Tasapintainen äänenvaimennin, jossa uudistettu päätysuojus
  • - Ajovalokokoonpanoon integroidut mittarit
  • - Jäähdyttimen sivusiivekkeet ja aiempaa suuremmat ilmanottoaukot
  • - Etuosan suuntavilkut siirretty jäähdyttimen viereen
  • - Värit: Night Fluo, Race Blue, Tech Black
  • - Saatavissa joulukuussa 2016.
 

MT-10 SP

Yamaha MT-10 SP 2017.

Yamaha MT-10 SP 2017.

Yamaha käyttää uudessa mallissaan YZF-R1M supersportin tekniikkaa. Vasta hiljattain myyntiin tullut MT-10 sai suuren suosion, joten valmistaja tuo markkinoille MT-10 SP -mallin, jossa on Öhlinsin elektronisesti säätyvä ERS-jousitus, TFT-mittaristo ja erikoisväritys.

MT-10 SP:n elektronisen jousituksen hallinnasta vastaa jousituksen ohjausjärjestelmä (SCU), joka analysoi lukuisten ajo-olosuhteita valvovien antureiden välittämiä tietoja. SCU laskee vallitsevien olosuhteiden perusteella parhaat mahdolliset asetukset puristus- ja paluuvaimennukselle. Tämän jälkeen järjestelmän askelmoottorit huolehtivat vaadituista säädöistä heti, jolloin jousitusasetus on aina paras mahdollinen.

Olosuhteita valvotaan ja asetuksia säädetään jatkuvasti pyörän liikkuessa, ja jousituksesta huolehditaan Öhlinsin elektronisesti säätyvällä ERS-jousituksella.

Uudessa MT-10 SP -mallissa on TFT-mittaristo, jonka avulla kuljettaja saa tarvitsemansa tietomäärän. Tässä YZF-R1M-tyypin LCD-monitoimimittarissa on äärimmäisen tarkka värinäyttö. Kuljettaja voi valita tumman tai vaalean taustan päivä- tai yöajoon sopivaksi.

MT-10 SP -mallin värimaailma on täysin uusi Silver Blu Carbon, joka on kehitetty rajoitetusti saatavilla olevan YZF-R1M supersport -mallin innoittamana. MT-10 SP:ssä on siniset vanteet, musta etulokasuoja, kultaiset haarukat ja hopeinen runko.

Yamaha MT-10 SP 2017.

Yamaha MT-10 SP 2017.

Uuden MT-10 SP -mallin keskeiset ominaisuudet

  • - Öhlinsin elektronisesti säätyvä ERS-jousitus
  • - TFT-värimittaristo
  • - YZF-R1M-mallin innoittama värimaailma
  • - Pikavaihdinjärjestelmä (Quick Shift System, QSS)
  • - Crossplane-tekniikkaa hyödyntävä nelisylinterinen rivimoottori
  • - Elektroninen ohjaus sekä TCS- ja D-Mode-järjestelmät
  • - Avustus- ja luistokytkin (Assist & Slipper clutch)
  • - Akseliväliltään lyhyt, ketterä ja kevyt Deltabox-alumiinirunko
  • - Väri: Silver Blu Carbon
  • - Saatavuus Helmikuu 2017

2017 MT-10

Yamaha MT-10 2017

Yamaha MT-10 2017

MT-10-mallin teho, vääntö ja ketteryys tekivät siitä suositun tehopakkauksen yksilitraisten nakupyörien kategoriassa. Pyörässä on asennetta, ja siitä on tullut Yamahan MT-malliston keulakuva.

Vuonna 2017 tähän YZF-R1-mallin innoittamaan pyörään tulee lukuisia uudistuksia, jotka tekevät moottoripyörästä vieläkin vaikuttavamman ja monikäyttöisemmän.

MT-10-mallissa on uusi pikavaihdinjärjestelmä (QSS), jolla vaihtaminen suuremmalle vaihteelle ilman kytkintä onnistuu entistä nopeammin kiihdytettäessä. Kun pikavaihdinjärjestelmä havaitsee suuremmalle vaihteelle vaihtamisen, se estää väännön hetkellisesti. Tällöin kiihdyttäminen vaihteita vaihdettaessa on entistäkin nautinnollisempaa. Lisäksi vuoden 2017 mallissa on uudistettu moottorin kartoitus, jonka ansiosta saavutetaan entistä sulavampi kierrosnopeuden kasvatus ja tasapainoisempi käynti.

Yamaha MT-10 2017

Yamaha MT-10 2017

Vuoden 2017 MT-10-mallin keskeiset ominaisuudet

  • - Uusi pikavaihdinjärjestelmä (QSS)
  • - Uudistettu moottorin kartoitus entistä tehokkaampaa kiihdytystä varten
  • - Crossplane-tekniikkaa hyödyntävä 4-sylinterinen rivimoottori
  • - Elektroninen ohjaus sekä TCS- ja D-Mode-järjestelmät
  • - Avustus- ja luistokytkin (Assist & Slipper clutch)
  • - Akseliväliltään lyhyt, ketterä ja kevyt Deltabox-alumiinirunko
  • - Täysin säädettävä etu- ja takajousitus
  • - Värit: Night Fluo, Race Blu, Tech Black
  • - Saatavuus: Helmikuu 2017

Yamaha MT-10 2017

Yamaha MT-10 2017

Katso videot alla: ylempi MT 09:n ja alempi MT-10 SP:n.