Kyseessä on ensi kerta, kun ajokieltoja Pariisissa ja sitä ympäröivissä 22 kunnassa on laajennettu koskemaan kahta peräkkäistä päivää. Ilmanlaadun valvonnasta vastaava Airparif varoittaa, että korkea saastetaso voi jatkua jopa viikon ajan.

Airparif kertoo, että typpioksidien tasot olivat jo aiemmin yli eurooppalaisten turvarajojen, ja tilanne pahenee ilman ajoneuvojen käytön rajoittamista. Se tarkoittaa myös nopeusrajoitusten laskemista 20 km/h.

Lämpötilat ovat Bretagnessa paljon yli normaalin vuodenaikaan nähden, ja tuulta ei juurikaan ole tarjolla levittämään saastepilviä, kertoo Connexion.

Synkkä saastepilvi leviää Lyonista Strassburgn laaksoa pitki Pariisiin ja Kanaalin rannikolle, ja ihmisiä, jotka kärsivät hengitysvaikeuksista, on kehoitettu varomaan.

Julkinen liikenne on ilmaista saastepäivinä. Toissapäivänä miltei 2000 kuljettajaa sai 22 € sakon, koska eivät välittäneet rekisterikilven numeron mukaisesta rajoituksesta.

"Saastehuippujen aikana moottoripyörä on ratkaisu"

Fédération Française des Motards en Colère, FFMC, eli ärtyisien ranskalaisten motoristien liitto toteaa, että liikenteen sääntely saastehuippujen aikana ei ota huomioon moottoroitujen kaksipyöräisten erityispiirteitä, eikä myöskään erottele moottoreita. FFMC huomauttaa, että yksikään moottoripyörä ei käy dieselpolttoaineella, ne eivät päästä ilmoille pienhiukkasia, ja että moottoripyörä on taloudellinen kuljetusmuoto, jonka tunnustaa myös Euroopan unioni juuri sen vuoksi, että se sujuvoittaa liikenteen virtaa.

Kun ilma seisoo, ja lämpötila nousee, pienhiukkasten määrä kasvaa ja sen vuoksi liikenteeseen tulee ajoneuvojen käyttörajoituksia.

Moottoripyörät joutuvat samojen ajorajoitusten alaisiksi kuin autotkin, siitä huolimatta että ne saastuttavat vähemmän ja tuottavat vähemmän ruuhkia. Pyörät vievät vähemmän tilaa liikenteessä, ja niitten hukkakäyttöaste on pienempi kuin autojen: moottoripyörät ovat kaksipaikkaisia, joten 50 % niitten kapasiteetista on käytössä, jos kyydissä on yksi henkilö, kun autoilla sama luku on 1/5 eli 20 %. Lisäksi moottoripyörällä olet 2-4 kertaa nopeammin perillä kuin autolla.

Aiheesta lisää FFMC:n kotisivuilla.