BMW: R 1200 GS-sarja sen kuin paranee

BMW K1600 Gt, vuosimallia 2017.

BMW K1600 Gt, vuosimallia 2017.

– MP-messut ovat olleet tosi suositut, ja  kävijämäärä on ollut kasvussa. Tapahtuma on kehittymässä yleisön toiveiden mukaisesti hienoon suuntaan ja paranee vuosi vuodelta. Myös BMW on läsnä messuilla isolla panostuksella. Mukana ovat mm. GS 1200 Rallye ja Exclusive -versiot yhdestä Suomen myydyimmistä pyöristä, BMW:n Esa Ruohonen mainitsee.

– Retropyörien myynti tuntuu myös kasvavan maailmalla vuosi vuodelta, joten meillä on näytillä mm. R nineT Race- ja R nineT Pure -versiot. Lisäksi mukana on mm. faceliftin kokenut kuusisylinterinen GT1600.

– Odotamme lopultakin markkinoiden kasvua. Isojen pyörien myynti (yli 125 cc) kasvoi viime vuonna jo 0,7 %. Jollei mitään ylimääräisiä esteitä tule, vuoden 2017 pitäisi olla ensimmäinen uusien moottoripyörien myynnin kasvuvuosi vuoden 2007 jälkeen.

– Meillä on laajasti mallistoa esillä. Perinteisestikin näytillä on ollut 25-30 pyörää. Olemme myös vuosi vuodelta tuoneet enemmän ja enemmän ajovarusteita sekä pyörien lisävarusteita messuille. Esimerkiksi tänä vuonna osastolla on Rally-puvusta uusi versio, jonka kangas on vedenpitävää materiaalia.

– Koeajossa meillä on shifterillä varustettu GS1200 Adventure, nineT Scrambler sekä GT650-skootteri. Lisäksi messujen ajan tarjouksena on vuosimallin 2016 skoottereita erikoishintaan, Esa Ruohonen kertoo.

Honda: legendaarinen Fireblade ja X-ADV-seikkailuskootteri

17YM CBR1000RR Fireblade

17YM CBR1000RR Fireblade

– Mitä odotuksiako? No olisi hienoa, jos paikalla olisi 60 000 ihmistä ja messut olisivat kaupalliset. Matkassa ei olisi pelkkiä renkaanpotkijoita, vaan lähdetään siitä, että tänä vuonna rekisteröinnit menee ekaan kertaan 10 vuoteen plussalle. Ihmiset olisivat oikeasti ostohousut jalassa liikenteessä, Brandtin Patrick Manner määrittää.

– Viime vuonna jo yli 125-kuutioisten rekisteröinnit eivät enää laskeneet, vaan luvuissa oli pientä nousua, joten siitä on hyvä lähteä uuteen kauteen.

– Uusin Fireblade on ikoninen Honda, vaikka myyntimäärät ovatkin pieniä. Teknisenä tuotteenahan se on orgastinen kampe. Toinen erittäin mielenkiintoinen pyörä osastollamme on X-Adv, joka on täysin uudentyyppinen laite: allround-moottoripyörän ja skootterin hybridi. Se pitää nähdä paikan päällä, että ymmärtää, miten selkeä se on idealtaan. 

– Seikkailupyöräbuumi on joka paikassa Euroopassa ollut voimakas viime vuosina, ja samaten skoottereita on myyty paljon. Kun molemmat nämä ominaisuudet lyöttää yhteen malliin, niin voisi kuvitella, ettei mene pieleen. Seikkailuskootteri.

– Onhan meillä osastolla sitten paljon muutakin, mm. uusi CB650 ja uusi klassikkomalli CB1100, ja muu laaja mallisto offorad-pyöriä unohtamatta.

– Koeajettavana meillä on CRF1000 L Africa Twin, CB 500 sekä uusi piikki CBR 125, Manner valistaa.

Mallivuoden 2017 Honda X-ADV -seikkailuskootteri.

Mallivuoden 2017 Honda X-ADV -seikkailuskootteri.

Ducati: SuperSport S, 950 Multistrada

Ducati 950 Multistrada 2017.

Ducati 950 Multistrada 2017.

– Meillä on tällä kertaa isompi näyttelytila, 160 m2, joten odotan messuilta aika paljon. Nähtävillä on iso joukko uusia malleja, kuten SuperSport S, 797 Monster ja 950 Multistrada. Näyttelytila on jaettu nyt selkeämmin kahtia. 100 neliötä on varattu Ducatille ja loput Scramblerille, Ducati Finlandin Janne Kosonen selventää.

– Koeajettavina meidän pyöristämme ovat XDiavel ja Scrambler Urban Enduro.

– Erityisen hienoa on, että saimme Scrambler Desert Sledin lainaan osastolle. Se edustaa kaikin puolin oikeaa enduroa. Se on ison enduron oloinen, ja pakko sanoa, että se tuntuu miehekkäältä. Asiallinen laite sorateille. Superleggeraa emme valitettavasti saaneet paikalle tapahtumien päällekkäisyyden vuoksi, sillä niitä on olemassa vasta kaksi kappaletta.

– On mielenkiintoista nähdä, paljonko jengiä tulee messuille, ja mikä on yleisön reaktio. Meno on yleensä ollut aina kovaa näin helmikuussa, Kosonen iloitsee.

Ducati SuperSport 2017.

Ducati SuperSport 2017.

Yamaha: MT-sarja ja TMAX-500-skootteri

Vm 2017 Yamaha MT-09.

Vm 2017 Yamaha MT-09.

– Odotan messuilta samaa kuin aina: hyviä asiakastapaamisia ja mukavaa meininkiä. Aina kun vuosi vaihtuu, niin tätä alkaa odottaa. Kyseessä on selvästi alkuvuoden tärkein tapahtuma ja samalla positiivisesti kutkuttava asia, Konekeskon Tero Karhunen esittelee.

– Koeajettavina pyörinä meillä on seuraavat Yamahat; X-MAX 400, Tracer 700, XSR900 sekä MT-10.

– Olemme tietysti myös iloisia siitä, että MT-sarja on nostanut Yamahan Euroopan myydyimmäksi moottoripyöräksi. Mallisarja on ollut jo sen verran aikaa markkinoilla, että facelift-kierros lähti juuri liikkeelle. Erityisesti MT-09 on kappalemääräisesti myyty hyvin. Esillä osastollamme on myös uusi Scrambler 950. Mielenkiintoinen on myös Tracer 700 miltei kaikilla ajateltavissa olevilla matkavarusteilla koristettuna.

– Suomessa skootterit eivät ole niin suosittuja kuin muualla, mutta Euroopassa TMAX-500 on Yamahan myydyin skootterimalli. Yamahalle se on tällä hetkellä kovin uutuus, minkä odotetaan myyvän todella isoja määriä. Se on Jammun skoottereiden kingi.

– Yamahan uusi R6 ei tuotannollisista syistä ehtinyt Suomen messulle, mutta lohdutuksena osastollamme on Kallio Racingin kisapyörä. Sitä esittelee osastollamme Kallio Racingin vetäjä Vesa Kallio lauantaina ja sunnuntaina. Myös Niki Tuuli on tavattavissa ainakin lauantaina osastolla. Kun muistetaan Yamahan mittakaava ja yhdistetään siihen samalla suomalainen osaaminen, on todella kova juttu, että Kallio Racing ajaa Yamahan tuella Supersport-luokassa MM-tasolla. Ratamoottoripyöräily on kuitenkin ykköslaji mp-urheilussa maailmanlaajuisesti.

– Muutenhan meillä on perinteisesti laaja kattaus pyöriä osastollamme, Karhunen muistuttaa.

Vuosimallin 2017 Yamaha XVS950XR.

Vuosimallin 2017 Yamaha XVS950XR.

KTM: Uudet Duket ja Adventure-pyörät 

Uusi KTM 1290 Adventure S.

Uusi KTM 1290 Adventure S.

– Odotamme erittäin positiivisesti myyntihenkisiä messuja. Ilmassa on viitteitä siihen, että mp-ala on näkemässä päivänvaloa tältä osin. Toivotaan, että messujen kävijämäärä kasvaa, ja että messut ovat kaupallinen menestys, KTM:n Kimmo Hurri kertoo.

– Osastollamme on tosi hyvä ja tuore mallisto. Katupuolella sitä edustavat uudet Super Duke ja piikki Duke sekä uudet adventurepyörät. Lisäksi saimme osastollemme KTM:n uuden MotoGP-pyörän.

– On älyttömän hieno juttu, että messuorganisaatio mahdollistaa taas koeajot. On uskomatonta, että helmikuussa pääsemme ajamaan uutuuksia asvalttiradalle. KTM:llä on messuilla viisi pyörää koeajettavana: 690 Duke R, 1290 Super Duke R, 1090 Adventure, 690 SMC R sekä 1290 Super Adventure.

Ja sama vähän lähempää.

Ja sama vähän lähempää.

– Laajasti uusitun katupyörämalliston osalta toivomme erittäin kaupallisia messuja. Meillä on luvassa kovia tarjouksia ja ammattitaitoinen henkilöstö paikalla kertomassa mallistosta.

– Olemme tänä vuonna järjestämässä KTM Adventure Runeja. Ajatus on, että "Legendat syntyvät vain ajamalla". Myös muiden merkkien pyörillä pääsee mukaan. Järjestämme asiakkaille ajomatkoja Suomessa sekä matka- että enduromallisille pyörille. Vetäjänä toimii Kari Tiainen. Kerromme aiheesta enemmän myöhemmin, Hurri valottaa.

Suzuki: Täysin uusi GSX-R 1000

Suzuki Burgman 400 -skootteri.

Suzuki Burgman 400 -skootteri.

– Toivomme messuilta paljon kävijöitä ja paljon kiinnostavia ihmisiä sekä kaikkea mahdollista hauskaa, mitä messut vain voivat tarjota. Messujen olemassaolo on jo itsessään hyvä juttu, niitä vain odottaa, kun ne sopivasti avaavat kauden, Suzukin Marco Färm toteaa.

– Koeajopyörinä meillä on uudet DL650, SV650 ja GSX-S750. Osaston kiinnostavin pyörä taas on takuulla täysin uusi GSX-R 1000 sekä uudet satapiikit GSX-R 125 ja GSX-S 125, jotka taatusti herättävät eniten kysyntää.

– Mielenkiintoisia ovat varmasti myös kokonaan uudet versiot adventurepyöristä eli DL 650, sekä DL 250 sekä kokonaan uusittu DL 1000. 250-kuutioisen seikkailupyörän lisäksi meillä on myös rinnakkaispyörä GSX-R 250. Järkipyöriä, joiden myyntimenestystä seuraamme mielenkiinnolla.

– Vaikka trendit muuttuvat, moottoripyörät ovat varsinkin meillä Suomessa harrastusvälineitä, joilta sitten sen vuoksi odotetaankin vähän enemmän. Tästä seuraa taas se, että isot pyörät myyvät suhteellisesti enemmän.

– Meillä on joka tapauksessa osastolla nähtävissä paljon uutuusmalleja, joiden joukosta ei pidä unohtaa uutta Burgman 400 -skootteria. On hienoa, että meillä on pitkästä aikaa näin iso uusi mallisto, sitä on asiasta ihan innoissaan, Färm päättää.

Harley-Davidson: Milwaukee Eight

Harley-Davidson Iron 883 FortyEight.

Harley-Davidson Iron 883 FortyEight.

– Meillä on tarjolla aika laaja valikoima, ja juttuja tarjolla viidessä kohteessa messuilla. Pääständillä on nähtävillä normaalit uudet moottoripyörät, ja erillinen Harley-Davidson vaateosasto, jossa kauppiaat myyvät H-D-varusteita ja -vaatteita. Lisäksi meillä on kuten viime vuonnakin Nettimoton osastolla oma tila käytettyjen Harrikoiden myymiseen ja Jumpstart oli niinikään mukana viime messuilla. Siinä messukävijä pääsee kokeilemaan rullille sijoitettua Harrikkaa, jolla voi kokeilla ajamista paikallaan, vaikkei vielä olisikaan moottoripyöräkorttia, Mikko Summa kertoo.

– Viidentenä meillä on koeajossa kaksi mallia, Harley-Davidson Street 750 ja Roadster.

– Odottelemme oikeastaan samankaltaisia messuja kuin aiemminkin. Että kävijöitä on vähintään yhtä paljon tai toivottavasti vähän enemmän kuin viime vuosina, ja että saamme tehtyä kauppaa. Pientä piristymistä alalla on ollut selvästi nähtävissä sekä loppu- että alkuvuodesta. Sen osalta odotammekin, että saamme hyvin asiakkaita, jotka löytävät uudet moottoripyörämme. 

– Erityisesti uusilla Milwaukee Eight -moottoreilla varustetut touring- ja cruiser-mallit kiinnostanevat asiakkaita, nämä kun ovat nyt ensi kertaa näytillä.

– Ja onhan sitä muistutettava Reckless Loven faneja, että Olli Herman vierailee osastollamme perjantaina ja sunnuntaina, Mikko Summa myhäilee.