Mopojen määrä Suomessa on kasvanut vuosikymmenten aikana jatkuvasti, ja tätä nykyä mopoja on maassamme jo yli 300 000. Monelle nuorelle mopo onkin välttämätön liikkumisväline ja samalla ensimmäinen moottoriajoneuvo.

Mopojen virittäminen on kuitenkin edelleen valitettavan yleistä. Liikenneturvan vuonna 2013 tekemän nuorisotutkimuksen mukaan jopa joka kolmas mopo on viritetty. Vanhempien on hyvä muistaa, että vähän viritettyä, laitettua tai tuunattua mopoa ei ole. Mopo on aina joko laillinen tai laiton.

– Nuorten mukaan mopot viritetään itse tai ne ovat jo valmiiksi viritettyjä. Suurin osa viritettyjen mopojen omistajista kertoi, että vanhemmat tiesivät asiasta. Taloudellisen ja inhimillisen vastuun viritetystä moposta kantaa kuitenkin lopussa aina lapsen huoltaja, kertoo Liikenneturvan koulutusohjaaja Toni Vuoristo.

Puuttuminen on välittämistä

Ruotsalaisen tie- ja kuljetustutkimusinstituutin (VTI) vuonna 2015 julkaiseman raportin mukaan vanhempien merkitys nuorten mopoilukäyttäytymiseen, asenteisiin ja normeihin on hyvin merkittävä. Huoltajien tulisikin puuttua mopon virittämiseen, ja Liikenneturvan videot antavat työkaluja siihen.

– Vanhemmilla on usein suuri luottamus nuoren tietoihin sekä liikennekäyttäytymiseen. Siksi näistä asioista ei välttämättä puhuta kotona tarpeeksi. Vanhemmat tarvitsevat monenlaista tukea aiheen käsittelyyn. Puuttuminen on välittämistä, muistuttaa Vuoristo.

Liikenneturvan videot mopojen virittämisestä ovat suunnattu juuri nuorten huoltajille. Yhdessä videossa keskitytään virittämisen vaikutuksiin erityisesti mopon pysähtymismatkan kannalta. Toisessa videossa annetaan vinkkejä virityksen havaitsemiseen, ja kolmannessa aiheena on virittämisen seurausten lisäksi se, miten menetellä, jos nuoren mopo on viritetty.

Mopoilijat ovat usein kokemattomia tielläliikkujia, sillä mopokortin saa jo 15-vuotiaana. Lisäksi useissa paikoissa mopolla saa ajaa kevyen liikenteen väylillä, joilla syntyy helposti vaaratilanteita kovemmissa nopeuksissa.

– Mopo on kevyt ja suojaamaton ajoneuvo, eikä onnettomuuteen joutuminen vaadi aina edes toista osapuolta. Pelkästään kaatuminen kovasta vauhdista voi olla kohtalokasta. Mopon suurin sallittu nopeus on siis syystäkin rajoitettu 45 kilometriin tunnissa, toteaa Vuoristo.

Videot

1. Mopon nopeus vaikuttaa suoraan sen pysähtymismatkaan. Mopon huippunopeus on syystäkin rajoitettu 45 kilometriin tunnissa.

2. Mopon virittämisestä kyseleminen nuorelta ajoittain on tärkeä välittämisen merkki. Tässä vinkkejä virittämisen havaitsemiseen.

3. Taloudellisen ja inhimillisen vastuun viritetystä moposta kantaa aina lopussa nuoren huoltaja. Vähän viritettyä mopoa ei ole - mopo on aina joko laillinen tai laiton. Keinoja virityksen purkamiseen.