Suomen sairaaloissa tarvitaan päivittäin noin tuhat veripussia. Lähes saman verran on ollut viime vuosina Suomen Motoristit ry:n, eli SMOTOn, kampanjan vuosittainen verenluovutusten määrä. Se on merkittävän paljon kädenojennuksia.

– Tuoreita verivalmisteita tarvitaan joka päivä kymmenille potilaille, myös esimerkiksi liikenneonnettomuuksien uhreille. Arvostamme suuresti SMOTOn ja sen jäsenkerhojen sitoutumista säännölliseen verenluovutukseen. Tämä on niin hieno perinne, että ideaa soisi muidenkin kopioivan, sanoo Veripalvelun yhteisömarkkinoinnin koordinaattori Kaisu Maijala.

Suomen Motoristit ry on järjestänyt jo vuodesta 1998 verenluovutuskampanjoita, joiden aikana yli 50 moottoripyöräkerhoa kisailevat leikkimielisesti verenluovutuskertojen määrässä. Kaikille avoimiin kampanjoihin on osallistunut myös lukuisia kerhottomia motoristeja ja myös pyörättömiä luovuttajia.

– Motoristit ovat yhteisöllisiä ja ymmärrämme hyvien tekojen merkityksen. Moni meistä kokee verenluovutuksen tärkeäksi, Suomen Motoristien kampanjavastaava Simo Ruuska kertoo.

Tämän vuoden Verta pakkiin hallitusti -kampanja alkoi helmikuun alussa ja kestää 28. lokakuuta asti. Innokkaimmat motoristit kävivät luovuttamassa heti ensimmäisenä päivänä, jotta ehtisivät luovuttamaan vielä useasti kampanjan aikana. Miehet voivat luovuttaa verta 61 vuorokauden ja naiset 91 vuorokauden välein.

SMOTOn Verta Pakkiin hallitusti -kampanjan sivulle pääset tästä.

Lähde: Suomen Punainen Risti.

Lähimmän luovutuspaikan löydät Veripalvelun sivuilta täältä.