Päivän ensimmäisessä kilpailuerässä matkaa lähdettiin taittamaan järjestyksessä Matikainen ja Haavisto. Haavisto seurasi muutaman kierroksen Matikaista ja ohittikin jo kertaalleen, mutta päästi Matikaisen takaisin ohitseen. Erän loppupuolella Haavisto kiristi jälleen vauhtiaan ja lähti ohittamaan kärjessä ollut Matikaista, mutta kilpailutilanteessa kuljettajat ottivat kontaktia toisiin sillä seurauksella, että molemmat kaatuivat.

Roni Kytönen oli tässä kohtaa noussut jo kolmanneksi ja ottikin kilpailun kärkipaikan haltuun Haaviston ja Matikaisen kolarin jälkeen. Kytönen ajoi selvään erävoittoon. Maalissa Haavisto oli kuudes ja Matikainen neljäs.

Toiseen erään lähdettäessä piste-ero oli 17 pistettä Haaviston hyväksi. Toinen erä lähti käyntiin samassa järjestyksessä kuin ensimmäinen eli Matikainen edellä ja Haavisto perässä. Haavisto ajoi noin erän puoleen väliin Matikaisen perässä ollen välillä jo rinnallakin. Lopulta Haavisto teki ratkaisevan ohituksen Matikaiseen ja ajoi selvään erävoittoon.

Samalla ylöjärveläinen ajoi uransa ensimmäiseen Suomen mestaruuteen.

- Helpolla ei päässyt tänäänkään. Molemmissa erissä sai taistella ihan tosissaan voitosta. Ensimmäisessä erässä vain kopsahdettiin yhteen, kun molemmat taisteli kuitenkin mestaruudesta. Haluan kiittää kaikkia yhteistyökumppaneita, faneja, valmentajaa, tiimiä ja kaikkia, jotka ovat olleet mukana, Haavisto kertoi tuoreena Suomen mestarina.

Päivän yhteistuloksissa Roni Kytönen ajoi uransa ensimmäiseen SM-osakilpailun voittoon, Haavisto oli toinen ja Juuso Matikainen oli kolmas.

SM-pisteet:

  • 1. Jere Haavisto
  • 2. Juuso Matikainen
  • 3. Roni Kytönen