Näyttelyn järjestävä Kuopion Moottoripyöräclubi KMC nostaa naismotoristiteemaa niin näyttelyn ohjelmasisällössä kuin muussakin näyttelyn tarjonnassa.

– Naismotoristien määrä on viimeisen kymmenen vuoden aikana selvästi kasvanut. Sen näkee ihan silmämääräisestikin mp-tapahtumissa ja tien päällä, sanoo Kuopion MP-näyttelyn näyttelypäällikkö Jarmo Korhonen KMC:sta.

Esimerkiksi KMC:ssa naismotoristien osuus jäsenistä on lähes neljännes. Heistä valtaosa ajaa omalla pyörällä, loput ovat harrastuksessa mukana matkustajina.

– Näyttelyn ohjelman tarkempi sisältö varmistuu tässä loppusyksyn aikana. Naismotoristiteemaa viemme myös näytteilleasettajille, sanoo Korhonen.

Kuopion MP-näyttely järjestetään Kuopio-hallissa 21.- 22.4. 2018.

Näyttelytiimi aloitti työnsä viime maanantaina. Vastuualueiden vetäjät nimettiin ja näyttelyn sisällöstä tehtiin ensimmäiset päätökset.

Viime keväänä Kuopion MP-näyttelyssä oli 4300 kävijää.