Hallituksen suunnitelmat ovat perua neuvonannosta, joka käynnistettiin viime joulukuussa. Yli 9000 henkilöä vastasi siihen, ja 70 % näistä oli sitä mieltä, että maksimirangaistus vaarallisesta ajamisesta pitäisi nostaa elinkautiseen.

Samassa esityksessä ehdotetaan huumausaineiden tai alkoholin vaikutuksena ajetun kuolemaan johtaneen onnettomuuden rangaistukseksi elinkautista. Tällä hetkellä niiden maksimirangaistus on 14 vuoden vankeus.

Hallitus myös pohtii uutta rikosmäärittelyä sille, että aiheuttaa vakavia vammoja ajaessaan huolimattomasti ja pohtii myös uuden määrittelyn luomista sille, että aiheuttaa polkupyörällä levottomasti tai vaarallisesti ajaessaan kuoleman, kertoo Visordown.

Vuonna 2016 Britanniassa tapahtui 157 kuolemaa vaarallisen ajamisen seurauksena ja 32 kuoleman syynä oli alkoholin tai huumeiden vaikutuksen alaisena ajaminen.

Oikeusministeri Dominic Raabin (konservatiivi) kyse on pahimpien tapausten vakavuusasteesta, uhrien perheiden kärsimyksestä sekä siitä, että rangaistukset saatettaisiin samalle tasolle kuin tapossa. Sen vuoksi hallitus aikoo esitellä elinkautisen vankeusrangaistuksen heille, jotka ajavat vaarallisesti, humalassa tai huumausaineiden vaikutuksen alaisina.

Osa briteistä kannattaa asiaa, mukaan lukien kärsimään joutuneiden perheiden jäsenet. Mutta lakiasiantuntijat ovat kyseenalaistaneet näin ankaran rangaistuksen käyttöä rikokseen, johon ei sisälly aikomuksen elementtiä.

Tällä hetkellä Iso-Britanniassa maksimirangaistus vankeutta seurauksena kuoleman aiheuttamisesta vaarallisella ajamisella on 14 vuotta. Keskimäärin tuomio on 4 vuotta.

Englannissa elinkautisen pituutta ei ole määritelty, mutta se kestää käytännössä vähintään 15 vuotta. Pahimmillaan elinkautiseen voidaan minimiajaksi määrittää elinikä, mikä tarkoittaa sitä, ettei paluuta ole.

Suomessa keskimääräinen elinkautinen vankeus kestää noin 14 vuotta Wikipedian mukaan.

Mitä mieltä sinä, lukija olet ajatuksesta? Kerro meillekin: toimitus (@) motouutiset.fi