Harley-Davidson jätti hakemuksen mallinimestä "Bronx" sekä "Harley-Davidson Bronx" 8. päivänä joulukuuta. Molempia nimiä aiotaan käyttää "moottoripyörissä sekä niiden rakenneosissa". Se kertoo selkeästi siitä, että tulossa on jollain aikavälillä uusi malli.

Hakemus ei kuitenkaan paljasta nimeä lukuunottamatta mitään tulevasta mallista. Nimen "Bronx" imago voisi kertoa rankasta urbaanista ympäristöstä, mikä viittaisi lihaksia kumpuavan näköiseen cruiseriin enemmän kuin toureriin, pohtii Motorcycle. Uuteen Softailiin alustaan perustuva bobberi paksuine renkaineen voisi olla hyvä arvaus.

Toisaalta H-D halajaa nuoria ostajia poistuvan sodanjälkeisen sukupolven tilalle, joten mahdollista voisi olla myös jokin merkin näkökulmasta "aloittelijamalleihin" kuuluva 500-kuutioinen tai 750-kuutioinen?

Harrikalla on 36 kuukautta nimirekisteröinnin jälkeen käyttää mallinimeä "Bronx", mikäli näin ei tapahdu, nimisuoja raukeaa. Ja koska H-D on luvannut tuottaa seuraavan 10 vuoden aikana sata uutta mallia, Bronx lienee yksi niistä - tosin hieman pikemmin kuin kymmenen vuoden kuluttua.