Kotimainen ratamoottoripyöräilykausi polkaistiin käyntiin viime viikonloppuna Helsingin Messukeskuksesta, kun MP18-messuilla ajettiin MiniSuperMoto STOCK-luokan Suomen cupin kilpaerät lauantaina ja sunnuntaina.

Messukeskukseen rakennetun Euroopan suurimman sisäkoeajoradan viivalle asettui yhteensä 20 kuljettajaa. Lauantain avauserässä ylivoimaiseen voittoon ajoi Red Bull Rookies Cupissa sekä ratamoottoripyöräilyn European Talent Cupissa tällä kaudella kisaava 16-vuotias Peetu Paavilainen. Toiseksi sijoittui Supersportin 300-luokan MM-sarjan viime kaudella kiertänyt ja nyt kotimaan kentille keskittyvä Hyvinkään Moottorikerhon Kimi Patova ja kolmanneksi kiri Turun Moottorikerhon Marko Vatanen.

Teemu Sarvi (84) ajoi sunnuntaina sijalle 10, Niko Tanskanen (93) viidenneksi ja Juho Kantola (63) yhdenneksitoista. Kuva: Nita Korhonen

– Lauantaina ei ollut mitään ongelmia, lähinnä keskityin vain peittelemään, että sain pidettyä ykköspaikan koko kisan läpi, Helsinki Racing Cupia edustava Paavilainen kertaa.

Sunnuntain kilpailuun ennakkosuosikkina startannut nuorukainen sai erittäin huonon lähdön ja tipahti useita sijoja. Hän näytti kuitenkin taistelijan kyntensä ja sai puskettua itsensä takaisin kärkeen ylittäen maalilinjan toistamiseen voittajana.

– Sija sijalta vain pääsin nousemaan. Suoran päässä pääsin aina hyvin ohi, mutta pieniä riskejä piti ottaa.

Kimi Patova Aleksi Halenin haastateltavana. Kuva: Nita Korhonen

Lauantaina toiseksi sijoittunut Patova joutui sunnuntaina keskeyttämään takahaarukan pultin petettyä.

– Svingin pultti katkesi pääsuoralla ja se haittasi ajoa sen verran, että joutui lopettamaan, tänä vuonna Suomen SSP300-luokassa kisaava Patova harmitteli.

Toiseksi sunnuntain kilpailussa ylsi lauantaina neljänneksi sijoittunut Hyvinkään Konekerho ry:n Matti Kilpeläinen ja pronssimitalin kuittasi lauantaina viidenneksi ajanut Helsingin Moottorikerhon Pertti Lasala.

Aiheesta lisää sekä tulosluettelot Moottoriurheilu.tv:n sivuilla täällä.