Vesivehmaan lentokentällä ajetaan jo toisen kerran peräkkäin vuoden suurin moottoripyöräkilpailu, kun Vesivehmaa Grand National kaasutellaan 11.-12. toukokuuta. Viime vuonna kilpailu keräsi lähtöviivalle lähes 900 kuljettajaa ja järjestäjien tavoite on tänä vuonna pyrkiä rikkomaan 1000 kuljettajan raja. Tuon tavoitteen saavuttaminen onkin jo hyvässä vauhdissa, sillä kuukauden kuluttua ajettavaan kilpailuun on ilmoittautunut jo yli 250 kuljettajaa.

Tänä vuonna Vesivehmaa Grand National on osana myös Cross Countryn neljän kilpailun EM-sarjaa. Sarjan muut kilpailut ajetaan toukokuun lopussa Slovakiassa ja lokakuussa Latviassa sekä Ruotsissa. EM-pisteiden lisäksi eliittiluokissa on jaossa myös 2800 euron palkintorahapotti.

– Vaikka tänä vuonna kisalla on EM-arvo ja eliittiluokissa on myös rahapalkintoja, niin pääasiassa kilpailu tehdään harrastajille. Tavoitteemme on tehdä kilpailusta perinteinen tapahtuma kaikille moottoripyöräharrastajille ja olisikin mukava nähdä heidät isolla joukolla mukana kisassa, tapahtuman promoottori Juuso Pulliainen kertoo.

Kilpailun reitti noudattelee viime vuoden kaavaa, eli lentokentän ympäristössä kiertää vauhdikas noin 20 kilometrin lenkki. Maasto Vesivehmaalla on hiekkapohjaista, joten myöhään venynyt kevät on tehnyt sille pelkästään hyvää. Reittiä on pyritty viime vuodesta myös kehittämään saatujen kokemuksien perusteella ja mikäli aurinko kuivattaa reitin pölyäväksi, on paikalle järjestetty kastelumahdollisuus.

Kilpailun perusidea on yksinkertainen, mutta kiehtova: kilpailijana sinun tulee kolmen tunnin aikana ajaa niin monta kierrosta kun ehdit Vesivehmaan lentokentän maastoihin rakennetulla täysin uudella ja uniikilla 20 kilometrin mittaisella radalla. Kilpailijoita ilmoittautunut jo kuudesta eri maasta

Kisa käyntiin perjantaina

Kisatouhut käynnistyvät VGN:ssä jo perjantaina, jolloin radalla nähdään kuusi starttia. Päivän aloittavat kisan nuorimmat kuljettajat, jotka starttaavat reitille 50-kuutioisilla pyörillä. Heidän peräänsä radalla nähdään 65-kuutioisilla ajavat kuljettajat, ennen kuin pykälää vanhemmat juniorikuljettajat starttaavat 85-kuutioisilla pyörillään omaan kilpailuunsa. Perjantain aikana ajetaan myös sähköpyörien ja classic-pyörien kilpailut.

Vesivehmaa Grand National 2017.

Vesivehmaa Grand National 2017.

Perjantain aikataulu:

  • 10:00 Kultakypärä 50cc
  • 11:00 Kultakypärä 65cc
  • 12:00 Sähkö 1. erä
  • 12:45 Juniorit
  • 15:00 Sähkö 2. erä
  • 15:30 Classic

Lisätietoa perjantain kilpailusta täältä.

Lauantaina vuorossa on kaksi kolmen tunnin starttia. Aamupäivällä lähtöviivalle asettuvat porrastetusti kaikki harrasteluokkien kuljettajat ja tästä lähdöstä onkin odotettavissa viikonlopun suurin. Iltapäivällä puolestaan matkaan lähtevät naisten ja miesten eliittiluokat, sekä U23- ja V40-eliittiluokat.

Lauantain aikataulu:

  • 09:00 Harraste 15 - 29 & Harraste 50 - 59
  • 09:05 Harraste 30 - 39 & Harraste 40 – 49
  • 09:10 Harraste naiset & Harraste 60
  • 12:30 Eliitti miehet & Eliitti naiset
  • 12:40 Eliitti V40 & Junior U23

Lisätietoa lauantain kilpailusta täältä.

Ilmoittautuminen

Kilpailun virallinen ilmoittautuminen päättyy 27.4. Siihen mennessä ilmoittautuneiden kuljettajien lähtöjärjestys muodostuu viime vuoden sijoituksen perusteella. Mikäli kuljettaja ei ole osallistunut viime vuoden kilpailuun, muodostuu lähtöjärjestys ilmoittautumisjärjestyksestä. Tuohon päivään mennessä ilmoittautuneet saavat myös erillisen info-postin, jossa on vielä isompi tietopaketti kisasta. Samoin tuohon päivään mennessä ilmoittautuneet kuljettajat ehtivät vielä tilata kilpailun yhteistyökumppanilta, 24MX:ltä, kisan numerotarrasarjan. 24MX tiedottaa tarrasarjasta ja sen hinnasta myöhemmin.

Tämän jälkeen kilpailuun voi ilmoittautua vielä 10.5. asti, mutta tuolloin lähtöpaikka tulee olemaan alkuperäiseen päivään ilmoittautuneiden perässä, eivätkä kuljettajat ehdi saada info-pakettia, eivätkä myöskään tilaamaan tarrasarjoja.

Lisätietoa kilpailusta täältä.

Alla kisan promovideo.