– Messukeskusten pysäköintialueet toimivat hyvin lähtöpisteinä, kertoo tapahtuman järjestelyistä vastaava Niko Kantola Messukeskuksesta. – Kävijät olivat tyytyväisiä tapahtumaan ja tapahtumassa saatiin varmasti syttymään monen motokuume.

KTM Nordicin edustaja markkinointipäällikkö Kimmo Hurri oli mukana kaikissa kolmessa tapahtumassa.

– Koeajopäivän järjestäminen Helsingin lisäksi myös Tampereella ja Turussa oli tervetullut uudistus. Moottoripyöriämme ajettiin kaikissa kolmessa kohteessa paljon, kauppoja tehtiin ja tarjouksia kirjoitettiin. Tapahtumissa tavoitettiin paljon motoristeja, joilla ei vähään aikaan ole ollut moottoripyörää ja harkitsivat sellaisen ostamista. He pääsivät helposti kokeilemaan koeajopäivissä eri merkkejä ja malleja. Tapahtuman konsepti on hyvä ja kuvio toimiva, kertoo Hurri. – Haluamme olla jatkossakin ehdottomasti mukana.

Suzukilla oltiin myös tyytyväisiä.

– Kaikki kolme koeajopäivää onnistuivat hyvin ja vetivät porukkaa hienosti paikalle. Uskon, että tällaiset kaikkien moottoripyörämerkkien koeajopäivät ovat tulevaisuudessakin vetovoimaisempia kuin koeajopäivät, joissa on koeajossa vain muutamia merkkejä. Yhdessä olemme vahvempia ja kiinnostavampia. Missään muualla ei ole koeajossa ollut näin paljon uusia moottoripyöriä, kertoo tuotepäällikkö Marco Färm Suzukilta. – Oikeat pelit paikalla ja isolla voimalla järjestetyt koeajopäivät onnistuvat, se tuli taas todistettua.

Suuri moottoripyörien koeajopäivä järjestettiin ensimmäistä kertaa Tampereella 6.6. ja Turussa 7.6. Helsingissä tapahtuma järjestettiin kolmatta kertaa Prätkällä töihin -päivänä 8.6. Mukana tänä vuonna koeajopäivissä 100 moottoripyörää 16 merkiltä. Messukeskus järjestää koeajopäivät Teknisen Kaupan Liiton toimeksiannosta. Tapahtumat järjestettiin kyseisten kaupunkien Messukeskusten pysäköintialueilla.

Suuri Koeajopäiväkiertue Helsinki 8.6.2018. Kuvat Antti-Jukka Tuomela.