Petäjävedellä kilpailtiin lauantaina SM-pisteistä trialin kauden kolmannessa osakilpailussa hyvän sään helliessä. Perinteikkäässä Koskensaaren Naulatehtaan maastossa on kilpailtu trialin merkeissä jo kolmena vuosikymmenenä ja lauantaina nähtiin mielenkiintoinen pistekamppailu kärkiajajien välillä.

Vaativassa kilpailussa voittoon ajoi Timo Myöhänen, joka jatkaa samaa laadukasta tekemistä kilpailusta toiseen – Myöhäsellä on edelleen täysi pistepotti myös Petäjäveden kilpailun jälkeen.

– Jaksoilla oli kova pito ja näin pääsi korkealle ja lujaa, Myöhänen innostui onnistuneen kilpailun jälkeen.

Myöhänen suunnitteli ajavansa ensimmäisen kierroksen rauhassa ja loput kaksi reippaasti, sillä iltapäivälle oli Koskensaareen luvattu ukkoskuuroja. Sääennuste petti ja poutaisessa hellesäässä kilpailu vedettiin läpi kokonaisuudessaan.

– Tosi hieno paikka ja hienot jaksot täällä kyllä.

Trialissa tulee nyt pieni jakso ennen syksyn alkua ja Myöhänen aikoo viettää sen töissä, unohtamatta rentoutumista.

– Kyllähän sitä kalaan on päästävä ja töissä käytävä ennen syksyä, valotti voittaja hengähdystauon suunnitelmia.

Seuraava trialin SM-osakilpailu ajetaan 1.-2.9.2018 Espoon motocrossradalla.

Tulokset Petäjäveden SM-osakilpailusta täältä.