Moto Guzzi ilmoitti samalla, että uutta V85-moottoria käytetään jatkossa kokonaisessa tuoteperheessä, ja mikäpä siinä. Jos homman tekee kerralla kunnolla, miksi ei käyttää samaa tai uutuuteen perustuvaa moottoria muissakin malleissa. Samaa tekevät muutkin valmistajat.

Moto Guzzi on valmistanut pian sadan vuoden ajan moottoripyöriä, sillä ensimmäinen niistä ajettiin Mandello del Larion tallista ulos jo vuonna 1921. Kotkaa tunnuksenaan käyttävän merkin on tarkoituksena juhlia kolmen vuoden päässä häämöttävää vuosijuhlaansa laajentamalla mallivalikoimaansa melkoisesti.

Moto Guzzi V85 TT.

Moto Guzzi V85 TT. Myös harmaana varusteineen.

Siksikin V85 TT on merkittävä sijoitus tulevaisuuteen brändille, joka pyrkii tarjoamaan laajemman valikoiman malleja jokaiseen tarpeeseen.

Pyörän moottori on täysi uusi, mutta henkii 80-luvun erämaakisoja, kuten Dakar-rallia vuodelta 1985, johon se otti osaa Baja 650:llä, ja tyyliä. Niistä ajoista se on kuitenkin jalostettu selviämään sekä jokapäiväisestä ajosta että pitkistä matkoista ja samalla täyttämään nykyajan vaatimukset, hehkutetaan Moto Guzzin tiedotteessa.

Moto Guzzi V85 TT.

Moto Guzzi V85 TT.

Pyörän pitäisi sopia kaikenkokoisille kuljettajille. Se on kapea, jolloin kuskin on helppo liikkua, ja kyydin pitäisi olla hyvä sekä kuskille että matkustajalle. Polttoainetankin design juontaa juurensa merkin afrikkalaisiin ralli-versioihin, samoin korkea etulokasuoja. Pyöreät tuplaetuvalot periytyvät vuoden 1996 NTX650:stä ja 1989 Quota 1000:sta.

Mittaristo on täysin digitaalinen ja edessä on LED-päivänajovalot.

Moto Guzzi V85 TT.

Moto Guzzi V85 TT.

Teräsputkirunko on täysin uusi ja moottori on ankkuroitu siihen tukemaan rakennetta. Vasemmanpuoleinen takakeinuhaarukka on muotoiltu kaarevaksi, jotta siihen mahtuisi pakoputkisto sivuttaisten voimien minimoimiseksi.

Keinuhaarukan oikea puolisko pitää sisällään uuden kardaanivoimansiirron. Monovaimennin liittyy suoraan rungosta oikeaan keinuhaarukkaan mahdollistaen pääsyn jousen esijännityksen ja vaimennuksen säätöön. Jousituksen joustovara on optimaalinen offroad-käyttöön.

Moto Guzzi V85 TT.

Moto Guzzi V85 TT.

Moottorin rakenne on tuttua Guzzia: ilmajäähdytteinen kaksisylinterinen pitkittäis-V-2-moottori, jossa on 80 hevosvoiman teho. Tarkemmat speksit saanemme EICMA:ssa.

Aiheesta aiemmin: Moto Guzzi julkisti V85 TT -adventuremallinsa tuotantoversion - tekniset tiedot marraskuussa Eicmassa

Moto Guzzi V85 TT.

Moto Guzzi V85 TT.

Moto Guzzi V85 TT.

Moto Guzzi V85 TT.

Moto Guzzi V85 TT.

Moto Guzzi V85 TT.