– Toisinaan meiltä kysytään miksi paljastamme valvontapaikkoja etukäteen. Poliisin yksi päätehtävä on ennaltaehkäistä rikoksia ja totuus on, että tiellä liikkujat hiljentävät tilannenopeuksia jos tietävät, että heitä valvotaan. Tavoitteenamme on myös vaikuttaa ihmisten asenteisiin. Parhaassa tapauksessa tiellä liikkujat eivät hiljentäisi vauhtia pelkästään rangaistuksen pelossa, komisario Dennis Pasterstein sanoo.

Ylinopeus kasvattaa onnettomuusriskiä

Liikenneonnettomuuksien tutkijalautakuntien mukaan ylinopeus tai liian suuri tilannenopeus on noin joka toisen kuolemaan johtaneen moottoriajoneuvo-onnettomuuden taustalla. Usein ylinopeus yhdistyy rattijuopumukseen tai turvavyön käyttämättä jättämiseen. Tieltä suistuneet autot ovat useimmiten ajaneet ylinopeutta ja taajamaonnettomuuksissa nopeudella on ratkaiseva merkitys jalankulkijan selviytymisen kannalta.

Ajonopeus vaikuttaa kuljettajan mahdollisuuksiin välttää vaaratilanteet ja selvitä niistä.

Kun nopeus kasvaa:

  • Havaintojen teko ja liikennetilanteiden arviointi vaikeutuvat.
  • Pysähtymismatkat pitenevät. Kuljettajan kokemuksella ja auton hallintataidolla ei niihin juuri voi vaikuttaa.
  • Ohitustarve kasvaa ja virheiden todennäköisyys lisääntyy.
  • Tieltä suistumisen ja vastakkaiselle kaistalle ajautumisen riski kasvaa.

– Mitä suurempi nopeus on, sitä vakavammat ovat seuraukset mahdollisessa onnettomuudessa. Ihmisen sisäelimet eivät kestä äkkipysäyksiä, Pasterstein muistuttaa.

Poliisi kiinnittää erityistä huomiota juhannusliikenteen ajonopeuksiin. Kiinteiden valvontapisteiden lisäksi ajonopeuksia valvotaan automaattisilla nopeusvalvontalaitteilla varustetuilla autoilla sekä perinteisen valvonnan keinoin. Tänä vuonna juhannuksen menoliikenteen valvontaa on kohdistettu valtakunnallisesti ainakin seuraaville teille:

Tie / Valvontapiste

  • Vt 8 Raahe-Kalajoki 2 (Ylivieskan pa) / Kalajoki Vt 8 Rahja E
  • Vt 12 Lahti-Hauho / Hämeenkoski Vt 12 Hyväneula L
  • Vt 19 Nurmo - Seinäjoki / Vt16 Ylistaro / Ylistaro Vt 16 Pelmaa 15 Lapualle
  • Vt 19 Nurmo - Seinäjoki / Vt16 Ylistaro / Ylistaro Vt 18 Kainasto 13 Vaasaan
  • Vt 4 Kemi-Rovaniemi (Rovaniemen ppa) / Rovaniemi Vt 4 Hirvas koulu P R14
  • Vt 5 Kuortti- Soijinjoki 2 (Varkaus/Leppävirta pp) / Leppävirta Vt 5 Kalmalahti P
  • Vt 5 Kuortti- Soijinjoki 2 (Varkaus/Leppävirta pp) / Varkaus Vt 5 Huruslahti E
  • Vt 9 Jämsä-Muurame (Jyväskylä ppa) / Muurame Vt 9 Kappelintie I
  • MT 148 Porvoo-Tuusula (Itä-Uusimaa) / Porvoo MT 148 Nyby P
  • Vt 3 Vaasa-Laihia / Mustasaari Vt 3 Helsingby P
  • Vt 4 Kemi-Rovaniemi (Kemin pa) / Tervola Vt 4 Loue E K6
  • Vt 3 Tampere-Ikaalinen / Hämeenkyrö Vt 3 Kyröspohja E
  • Vt 9 Aura- Akaa (Tampereen ppa) / Kylmäkoski Vt 9 Lempääläntie E
  • Vt 12 Iitti-Kouvola / Iitti Vt 12 Kausala länsi L
  • Vt 6 Keltti-Kouvola-Kaipiainen / Kuusankoski Vt6 Keltti eteläinen E
  • Vt 25 Vihti-Mäntsälä (Itä-Uusimaa) / Hyvinkää Vt 25 Tervamäentien liit. L
  • Vt 9 Aura- Akaa(Turun ppa) / Pöytyä Vt 9 Kyrö P
  • Vt 8 Raisio-Laitila / Nousiainen Vt 8 Kaitarainen P
  • Mt 192 Raisio-Taivassalo / Mynämäki Mt 192 Mietoinen P
  • Mt 180 Parainen-Korppoo / Parainen Mt 180 Kirkkosalmi L
  • Vt 25 Lohja-Hanko / Karjaa Vt 25 Malmkulla L