Kyseessä on Motorcycle Cannonball -tapahtuman kymmenvuotisjuhla-ajo. Se lähtee Kanadan rajalta Sault Ste. Mariesta Michiganista, josta sen reitti vie itäisimpään pisteeseen eli Kitty Hawkiin Pohjois-Carolinassa ja sitten päätyy etelään South Padre Islandille Teksasiin.

Kitty Hawkissa järjestetään samalla tapahtuman 10-vuotisjuhla.

Tapahtuma on tarkoitettu vuoden 1929 aikana tai sitä ennen valmistetuille moottoripyörille.

– Kymmenen vuotta sitten yksi mies otti askeleen tulla ensimmäiseksi henkilöksi, joka ottaa mukaansa samanhenkisiä antiikkimoottoripyöräkuskeja ympäri Yhdysvaltoja ajamaan moottoripyörillä, joita näkee museoissa ja yksityiskokoelmissa, tapahtuman sivustolla kerrotaan. – Vuonna 2010 Lonnie Isam Juniorin unelma ja seikkailunhalu veivät hänet valtamereltä toiselle asettaen samalla standardit miehen ja koneen kestävyydelle.

Cannonball-ajossa on siis kyse ikään kuin testistä sekä miehelle että koneelle, ja pitää muistaa, että pyörät ovat todella vanhoja, ja ajettava matka tuhansia kilometrejä.

Motorcycle Cannonball -sivusto ottaa vastaan ilmoittautumisia ensi vuoden ralliin tammikuun 2019 loppuun.

Tapahtuma on järjestetty jo viisi kertaa, ja edellinen, vuoden 2018 rallin reitti vei itärannikolta Mainen osavaltion Portlandista länsirannikolle Portlandiin Oreganossa. Perille pääsi yli sata klassikkopyörää.

Lisää aiheesta ja ilmoittautumiset täältä

Kuva vuoden 2016 Cannonballista. Vuonna 2020 ajetaan ennen vuotta 1929 tai sen aikana valmistetuilla laitteilla.

Kuva vuoden 2016 Cannonballista. Vuonna 2020 ajetaan ennen vuotta 1929 tai sen aikana valmistetuilla laitteilla.