Livewireä on arvosteltu siitä, että vaikka se on sähköpyöränä kallis, sillä pystyy ajamaan paljon lyhyemmän matkan latauksella kuin kilpailijoiden pyörillä. Nyt lukuja on kuitenkin hieman pumpattu ylöspäin.

Alunperin Harleyn Livewiren ajomatkaksi latauksella luvattiin 177 km kaupunkiajossa. Nyt matka on nostettu 225 kilometriin. Lisäksi yritys kertoi, että sekalaisessa ajossa, johon kuuluu sekä maantie- että kaupunkiajoa, akku riittää noin 142 kilometrin matkaan. Mittaus on tehty SAE J2982 -testiproseduurin mukaan. 

Ajomatkojen lisäksi Harley päivitti tiedot Livewiren latausoptioista. Nopeaa latausta kaipaaville Livewiren voi ladata Level 3:n laturilla, mikä tarkoittaa sitä, että pyörän akku latautuu 80 prosenttiin noin 40 minuutissa ja täyteen 60 minuutissa.

H-D myös vakuuttaa, että kaikilla Livewire-kauppiailla (USA:ssa?) on tarjolla Level 3 laturi, missä asiakas voi ladata pyöränsä.

Pyörän kiihtyvyydestä on myös annettu lisää tietoja. 0-97 km/h luvataan 3,0 sekuntia, mikä informoitiin jo aiemmin. Samalla 97-129 km/h väli kiihtyy 1,9 sekunnissa, mikä lupaa tietysti hyvää normaaliliikenteessä tapahtuvien ohitusten kannalta.

Harley panttaa edelleen tietoja pyörän tehosta ja vääntömomentista samoin kuin akkujen koosta.

Kisa sähkömoottoripyöristä kovenee, kuten olemme huomanneet. Vanhat tekijät kuten Zero ja Lightning tuovat uusia, tehokkaampia ja edullisempia pyöriä markkinoille ja uusia valmistajia ilmestyy kisaan koko ajan. On mielenkiintoista nähdä, miten halukkaita kuluttajat ovat maksamaan H-D:n brändistä, vaikka speksit ovat kilpailijoita heikommat.