Jo pelkästään se, että talven aikana moottoripyörät ovat tavallaan kadonneet liikenteestä, tuo oman haasteensa niiden huomaamiseen, toteaa Liikenneturva.

– Autoilijoiden on varmistettava, ettei motoristi ole jäänyt katveeseen tai muuten vain huomaamatta. Mitä pienempi lähestyvä ajoneuvo on, sitä vaikeammaksi etäisyyden ja nopeuden arviointi muuttuu. Useimmiten käy niin, että yliarvioimme etäisyydet ja aliarvioimme nopeudet. Kaistanvaihtotilanteessa on taustapeileistä varmistamisen lisäksi katvealueet huomioitava päätä kääntämällä, muistuttaa Liikenneturvan koulutusohjaaja Toni Vuoristo.

Motouutisten toimitus puolestaan toteaa, että autoilijankin on hyvä omaksua hieman vainoharhainen asenne moottoripyörien näkemiseksi. Tärkeintä on tietysti muistaa, että olemme taas tulleet osaksi liikennettä. Peileihin vilkuilu ja pään kääntäminen sivulle ja taakse katsomista varten tuo myös ohitustilanteissa lisää turvaa.

Vanha neuvo, katso vielä kerran, pätee loistavasti. Kun talven jäljiltä ei osaa edes katsoa, onko jostain tulossa moottoripyöriä, kannattaa katsoa vielä toisenkin kerran. Ja muistaa samalla moottoripyörien olemassaolo.

Vastavaloon eli aurinkoon päin katsominen saattaa muutenkin vaikeuttaa pyörän tai moottoripyörän huomaamista, joten erikoishuomio tällaisiin tilanteisiin. Risteyksiin ei myöskään kannata tulla vauhdilla, se estää tarkan havainnoinnin. Rauhallinen eteneminen tai pysähtyminen antaa mahdollisuuksia hahmottaa tilanne paremmin varsinkin vilkkaassa liikenteessä.

Esitämme motoristien puolesta oikeastaan kaksi pyyntöä: muistakaa ja nähkää meidät, ja se toinen on: laittakaa se kännykkä viereiselle istuimelle tai taskuun ja antakaa sen pysyä siellä. Se parantaa meidän kaikkien mahdollisuuksia pärjätä ja päästä ehjinä perille, myös teidän.