Klamath Fallsissa Oregonissa sattui nimittäin niin, että eräs 39-vuotias Dustin Wade oli matkalla kotiin Chevy pickupillaan, kun näki miehen ajavan vastaan hänen Honda CRF 450 kurapyörällään. Tämä oli varastettu ilmeisesti juuri hänen tallistaan, samoin kuin hänen vaimonsa nahkarotsi, johon voro oli pukeutunut. Hartioillaan hän kannatteli Dustinin reppua ja päässään tämän kypärää. Riskinä oli lisäksi, että varkaan mukaan olisi autotallista lähtenyt 9 mm:n käsiase.

Asiaa tuntemattomille todettakoon, että Honda CRF on varsin tehokas ja hyvä offroadpyörä. 9 mm:n käsiase taas varsin kuolettava kapistus.

Wade pyyhälsi voron perään Chevyllään. Vauhti nousi jopa 110 kilometriin tunnissa, mutta viiden minuutin kuluttua anastukseen syyllistynyt mies kolaroi pyörän ja lähti juoksemaan pakoon.

Wade ei epäröinyt aseuhasta huolimatta, vaan lähti juoksemaan perässä, nappasi rosvon kiinni ja piteli paikallaan, kunnes poliisi saapui hoitamaan tilanteen.

Voro oli aseistettu lopulta paitsi varastetulla 22-kaliiberin revolverilla (eri ase kuin Waden) lisäksi muoviputkipommilla, mikä löytyi varastetun repun uumenista.

Varas sai lopulta kuuden vuoden ja kolmen kuukauden mittaisen vankilatuomion - tosin enimmäkseen aserikosten vuoksi. Pyörän omistajan reipas toiminta kannatti.

Asiasta kertoi Rideapart.