Kosteanharmaan lauantain jälkeen Imatran sunnuntai valkeni kauniin auringonpaisteisena. Toiminnan Imatranajossa aloittivat ICGP-luokan pyörät, jotka ajoivat ainoana luokkana warm up -session.

Luokan kuljettajista nopeimmat olivat aiemmin viikonloppuna teknisistä murheista kärsineet Ian Simpson ja Peter Linden. Simpson paransi kierrosaikaansa useaan kertaan ja oli lopulta ylivoimaisesti lämmittelyn nopein kuljettaja. Kolmanneksi nopeimman ajan kellotti Jean Paul Lecointe.

Open SSP/STK

Kilpailut aloitettiin Open SSP/STK -luokan lähdöllä. Yksi luokan ennakkosuosikeista, Pauli Pekkanen, kaatoi lauantaina pyöränsä todella pahaan kuntoon ja Pekkasen oli annettava muille kalustotasoitusta Superstock 600 -luokan pyörän muodossa. Se ei Pekkasta häirinnyt, vaan hän ampaisi paalupaikalta kärkeen perässään Matthieu Lagrive ja Sami Penna. Lagrive onnistui kuitenkin kuittaamaan Pekkasen pääsuoralla tehoedun turvin, mutta tämä pysyi hyvin ranskalaisen kannassa ja onnistui nousemaan uudelleen kärkeen neljännellä kierroksella. Lagrive palasi kuitenkin kärkeen kilpailun loppuvaiheessa. Pekkanen haki kuitenkin raivokkaasti ohituspaikkaa aina ruutulipulle saakka siinä kuitenkin onnistumatta. Vaihdeongelmista kärsinyt Sami Penna sai ajaa maaliin turvallisella kolmannella sijalla. Neljänneksi ajoi Christian Schmitz äärimmäisen niukalla erolla ennen Anssi Koskea.

Open Superbike

Alkupäivän toinen kilpailulähtö oli Open Superbike, jossa kärkeen ampaisivat Davey Todd, Danny Webb, Pauli Pekkanen ja Martin Jessopp. Marko Rättö ja Erno Kostamo joutuivat keskeyttämään teknisen vian vuoksi toisella kierroksella ja kilpailu keskeytettiin Jessoppin kaatumisen seurauksena.

Uusintalähtö ajettiin viiden kierroksen mittaisena ja lähtöpaikat määrättiin kolmannen kierroksen järjestyksen mukaan. Näin Kostamo pääsi mukaan kisaan, mutta viimeisestä lähtöruudusta. Uusintalähdössä kärkeen ampuivat Danny Webb, Davey Todd ja Pauli Pekkanen. Upean startin ottanut Kostamo oli kahdeksannella sijalla.

Toisen kierroksen alussa Kostamo nousi jo viidennelle sijalle. Pekkasen kiinni ajanut Marek Cerveny onnistuu ohittamaan tämän seuraavalla kierroksella. Hurjassa vauhdissa ollut Kostamo ajoi Pekkasen kiinni, siirtyi pian tämän edelle ja alkoi ajamaan Cervenyä kiinni. Kahdestaan kärjessä ajaneet Danny Webb ja Davey Todd ylittivät maaliviivan tässä järjestyksessä jälkimmäisen hyvästä yrityksestä huolimatta. Myöskään Cervenyn kiinni ajanut Kostamo ei onnistunut löytämään ohituspaikkaa ennen ruutulippua.

Sivuvaunuluokka

Sivuvaunuluokassa Timo Kallio ja Jere Nuppola ottivat mainion lähdön ja nousivat kärkeen. Toisena lähdön jälkeen ajoivat Tero Manninen ja Timo Karttiala perässään Pekka Päivärinta ja Jussi Veräväinen. Kallio ja Nuppola onnistuivat kuromaan etumatkaa perässään tuleviin, mutta Päivärinta ja Veräväinen nousivat toiseksi ja alkoivat ajaa kärkiparia kiinni. Pian Manninen ja Karttiala joutuivat keskeyttämään. Kolmanneksi nousivat Markku Artiola ja Kasper Arokivi, jotka taistelivat sijastaan Hemut Lingenin ja Kim Frimanin kanssa.

Artiola ja Arokivi joutuivat hekin keskeyttämään ja Estelle Leblond parinaan Frank Claeys nousivat Lingenin ja Frimanin ohi kolmanneksi. Päivärinta vei lopulta kilpailun selvällä erolla ennen Kalliota ja Nuppolaa, joiden toinen sija ennen Leblondia ja Claeysia oli turvallinen.

IRRC Supersport

IRRC Supersport -luokan toisen kilpailun startissa nähtiin draamaa, kun kuudennen lähtöruudun Ilja Caljouw’n pyörä ei käynnistynyt lähtöruudukossa ja mies joutui jättämään leikin kesken.

Liikkeelle lähdettiin tasaisessa tahdissa. Alussa kärkeen ampaissut Sami Penna joutui pian Pauli Pekkasen ja Felix Nässin ohittamaksi. Penna kuitenkin nosti itsensä toiselle sijalle. Nässi joutui myös Matthieu Lagriven ohittamaksi. Toisen kierroksen täyttyessä Pennan ohittanut Lagrive onnistui nousemaan kärkeen ja kärkikolmikko alkoi keräämään kaulaa muihin nähden. Nässi joutui keskeyttämään jarrujen ylikuumettua.
Pekkanen onnistui ohittamaan Pennan seitsemännellä kierroksella ja miehet selvittelivät kakkossijan kohtaloa ruutulipulle saakka. Lagrive voitti lopulta kolmen sekunnin turvin ja Penna vei kakkossijan äärimmäisen niukalla erolla ennen Pekkasta.

Kärkikolmikon takana Laurent Hoffmann onnistui torjumaan Christian Schmitzin ohitusyritykset ja vaikeuksista viikonlopun aikana kärsinyt Pierre Yves Bian sai lohtua kuudennen sijan muodossa.

ICGP-luokan toinen kisa

ICGP-luokan toisessa kilpailussa Jean Paul Lecointe otti parhaan startin perässään Peter Linden ja Colin Sleigh. Ensimmäisen kierroksen päätteeksi Ian Simpson oli onnistunut nousemaan toiseksi. Pian mies löysi itsensä johtopaikalta ja alkoi kasvattamaan eroa takana tuleviin. Toisesta sijasta sen sijaan käytiin huikeaa kamppailua Lecointen ja Lindenin välillä, miehet vaihtelivat sijoituksia useita kertoja. Kilpailun loppuvaiheessa Lindenin pyörälle tapahtui kuitenkin jälleen jotakin, ja miehen vauhti hiipui. Lauantain tapaan Linden sai rullailla maaliin sammuneella moottorilla.

IRRC Superbike -luokan toinen lähtö

Viikonlopun päätti IRRC Superbike -luokan toinen kilpailu, jonka lähdössä kärkeen kiisivät Davey Todd ja Danny Webb Pauli Pekkanen kannassaan. Kuudennesta ruudusta lähtenyt Erno Kostamo nousi toisella kierroksella jo neljänneksi ja onnistui hetken päästä kuittaamaan myös Pauli Pekkasen.

Hurjaan vauhtiin yltynyt Kostamo yritti ajaa kärkikaksikkoa kiinni, mutta nämä olivat jo ehtineet liian kauas, ja kierrokset loppuivat kovasta yrityksestä huolimatta kesken. Aivan kilpailun loppuvaiheessa kierroksella ohitettavat aiheuttivat Webbille hieman päänvaivaa. Webb kuitenkin ajoi Toddin kiinni ja yritti haastaa tätä johtopaikasta vielä kilpailun lopussa. Todd kuitenkin voitti tallikaverinsa pienellä erolla ja Kostamo oli kolmas vajaat kolme sekuntia kärjestä.

Kaikki viikonlopun tulokset löytyvät Imatranajon internet-sivulta täältä.