Team SVH:n Haavisto voitti kauden kolmannen osakilpailun ensimmäisen erän vahvan ajonsa ansiosta sunnuntaina, vaikka hän oli alussa vasta kymmenennen sijan tuntumassa. Toisessa erässä Haavisto ehti piipahtaa ajajajoukon etummaisena noin kierroksen verran, kunnes hän putosi kaatumisensa seurauksena kymmenen parhaan ulkopuolelle. Maaliin ylöjärveläinen ajoi viidentenä.

- Nousin kärkeen nopeasti ja ajattelin jo, että tulee helppo erä. Voisin vain ”kruisailla” voittoon. Sitten tein surkean, amatöörimäisen virheen, jonka olisin voinut hyväksyä joskus junnuaikoinani, mutten nyt, Haavisto pohjusti.

- Mutkassa näkyi edellisen kuskin ajojälki, joka johti ulkovallista läpi. Seurasin sitten sitä ja vedin ulos radalta. Siellä pyöräni molemmat renkaat lähtivät alta muovisesta radankasteluletkusta. Ajoin vielä jumiin ratamainoksiin, kun niiden puutappi meni eturenkaani ja -lokasuojani väliin. Pyöräni ei myöskään käynnistynyt heti, joten kaiken kaikkiaan aikaa meni hukkaan ihan hemmetisti.

Siilinjärven SM-osakilpailun voittotaisto oli todella tiukka, sillä kärkinelikko mahtui kahden pisteen sisään kahden erän yhteistuloksissa. Espoon Moottorikerhon Emil Silander oli lopulta toinen, Sipoon Moottorikerhon Kimi Koskinen kolmas ja Imatran Moottorikerhon Matias Vesterinen neljäs. Silander, Koskinen ja Vesterinen jäivät Haavistolle vain yhden pisteen.

Ennen kilpailua Haavisto ennakoi muiden kuljettajien haastavan hänet vielä siinä vaiheessa, kun rata on kunnostuksen jäljiltä helpossa kunnossa. Näin myös kävi, ja Dynaset-urheilija oli aika-ajossa kolmanneksi kiireisin. Haaviston suoritusta haittaisi se, että hänen pyöränsä takajarru ei toiminut edes alussa eikä sitä saatu korjattua harjoituksen ja sitä seuranneen aika-ajon aikana. Erissä jarruongelmaa ei ollut.

- Rata oli tasainen ja vauhdikas vielä ensimmäisessäkin erässä, joten ohittaminen oli vaikeaa. Onnistuin kuitenkin ja pääsin lopulta myös kärjessä olleen Matias Vesterisen edelle.

- Toisessa erässä rata oli kuluneempi ja ajoni kulki. Olin hyvä radan haastavissa paikoissa ja pystyin iskemään esimerkiksi alamäkien jarrupateissa. Ajoni tuntui kaiken kaikkiaan hyvältä koko päivän.

Haavisto jätti toisen SM-osakilpailun väliin kesäkuun alkupuolella, koska hän kilpaili samaan aikaan MM-sarjassa Venäjällä. Haavisto on SM-pisteissä neljäntenä, kun ajamatta on kolme osakilpailua. Silander johtaa sarjaa, Vesterinen on toisena ja Koskinen kolmantena.

Kalan kautta valmentamaan

Maanantain Haavisto otti rennosti ja suuntasi päivän päätteeksi yöksi kalaan kaverinsa kanssa. Kolmen tunnin uisteluretki ei tällä kertaa tuottanut tulosta Virroilla.

- Mitään ei tullut. Mikä vain olisi minunlaiselleni kalamiehelle kelvannut, Haavisto naureskeli.

- Tykkään kalastaa ja käyn joka kesä, kunhan vain kisoilta ja treeneiltä ehdin.

Tiistaina Haavisto oli puolestaan valmentamassa Tampereen Motocrossin crossikoulussa seuran kotiradalla Kaanaassa.

- Hyvä meno siellä oli. Oli mukavasti porukkaa ihan lapsista aikuisiin. Oli taas kiva käydä neuvomassa.

Haaviston kilpailukausi jatkuu SM-sarjan neljännen osakilpailun merkeissä Imatralla sunnuntaina 21. heinäkuuta.

MM-sarjassa Haavisto kilpailee seuraavaksi Tsekissä 27.-28. heinäkuuta.

Tulokset Siilinjärvi SM-osakilpailu 3/6: https://speedhive.mylaps.com/Events/1685283

Jere Haavisto #142

Ylöjärveläinen Jere Haavisto (s. 16.2.1999) on kilpaillut EMX250-luokan EM-sarjassa vuodesta 2015 alkaen. Kauden 2019 hän aloitti samassa sarjassa, mutta siirtyi kesällä MX2-luokan MM-sarjaan. Haavisto edustaa italialaista i-Fly JK Yamaha -tiimiä.

Suomessa Haavisto kilpailee MX2-luokan SM-sarjassa Team SVH:n (Suupohjan Varaosa ja Huolto Oy) väreissä.

Haavisto voitti EMX150-luokan EM-hopeaa kaudella 2014. Aikuisten MX2-luokan Suomen mestaruuden Haavisto vei kaudella 2017, jolloin hän oli myös EMX250-luokan EM-sarjassa 12.

Kausi 2018 meni käytännössä kokonaan ohi olkapäävamman takia.

Seuraa Haaviston kilpauraa:

  • www.jerehaavisto.fi
  • www.facebook.com/jerehaavisto142
  • www.instagram.com/jerehaavisto