Suomen Motoristit ry, SMOTO, on osallistunut proaktiivisesti älyliikenteen palveluista käytävään keskusteluun ja ottanut voimakkaasti kantaa päätöksentekoon niitten järjestelmien osalta. Miksi?

– Päätökset mitä ja miten ajoneuvot keskustelevat tulevissa älyliikenteen palveluissa tehdään nyt, toteaa SMOTOn puheenjohtaja Marja Kuosmanen.

SMOTO lähestyi asiassa komission liikenteen pääosaston (DG MOVE) apulaispääjohtaja Matthew Baldwinia, Suomen liikenneministeri Sanna Marinia sekä FEMAn pääsihteeri Dolf Willigeria avoimella kirjeellä C-ITS-asiassa. Lyhenne tarkoittaa Cooperative Intelligent Transport Systemsiä eli verkottunutta älyliikennejärjestelmää.

Motoristien tarpeet edellä

SMOTO on korostanut motoristien tarpeita liikenteen digitalisaatiossa ja automaatiossa.

SMOTOn ja suomalaisten motoristien lähtökohdista Suomen tavoite ajaa teknologianeutraliutta C-ITS-järjestelmiin on oikea. Tämä tarkoittaa sitä, että wi-fi-teknologiaan perustuvan ITS-G5:n rinnalla pitäisi sallia yhdenvertaisena viestintäkanavana myös 5G-verkot ja suora ajoneuvojen välinen 5G-tiedonsiirto.

Jäsenvaltioiden pysyvien edustajien komitea (COREPER) on kaatanut äänestyksessään selkeästi komission esittämän, ja ministerineuvoston sekä parlamentin että parlamentin valiokuntien jo kertaalleen hyväksymän ja komission päättämän EU-lain koskien verkottuneita älyliikenteen palveluita.

– Liikenne- ja viestintäministeriö (LVM) on tehnyt meidän motoristien kannalta katsoen erinomaista työtä tässä asiassa, toteaa puheenjohtaja Marja Kuosmanen.

– Uskomme, että nyt Suomen EU-puheenjohtajakaudella tähän asiaan palataan huomattavastikin uudistetulla ehdotuksella. Asia vaatinee uusia selvityksiä ja tutkimuksia, ja tarpeen vaatiessa SMOTO voi avustaa LVM:tä.

Komissio ajoi monopoliratkaisua

EU:n komissio pyrki ajamaan ratkaisua, jossa kaikki älyliikenteen palvelut olisi sidottu yhteen wi-fi-perustaiseen tekniseen ratkaisuun. Tämä olisi rajoittanut palvelujen tarjontaa ja lisäksi saattanut jättää motoristin haavoittuvampaan asemaan liikenteessä kuin vaihtoehto, jossa kaikki verkottumisen muodot, myös mobiilit ja tulevat teknologiat mahdollistavat kehittyneiden palvelujen tarjoamisen tasapuolisesti.

Wi-fi-teknologiaan perustivat palvelut ovat lyhyen kantaman ratkaisuja, joita tienpitäjä ei asenna alemmalle tieverkolle, vaan ainoastaan pääväylien kriittisiin kohteisiin. Matkapuhelinverkkoon perustuvat palvelut ovat käytettävissä kaikkialla, missä vain on verkkoa. Ajoneuvolaitteet voivat keskustella myös suoraan toisilleen, vaikka verkkoa ei olisikaan.

Motoristit hyötyvät liikenteen älykkäistä palveluista kaikilla tieverkon osilla. Näitä palveluita ovat esimerkiksi autoille annettava tieto lähestyvästä moottoripyörästä, jotta auton kuljettaja ei kääntyisi motoristin eteen vasemmalle kääntyessään tai sivutieltä päätielle liittyessään. Toinen esimerkki motoristille hyödyllisestä palvelusta on vaikkapa varoitus kaarteen taakse pysähtyneestä tai rikkoutuneesta autosta.

Huom: Motouutiset.fi hoitaa SMOTOn tiedostusta toimeksiannosta.