Vuoden 2019 alku oli negatiivinen globaalille moottoripyöräteollisuudelle, kun ensimmäisellä neljänneksellä myynti laski 5,4 % 14,1 miljoonaan kappaleeseen.

Myynti ontui kaikilla muilla alueilla paitsi Euroopassa ja Kaakkois-Aasiassa.

Aasia

Alueen miltei kaikki markkinat Kaakkois-Aasiaa lukuunottamatta taantuivat vuoden alussa. Myynti laski 8,8, miljoonaan kappaleeseen, laskua edellisvuodesta 9,9%. Laskun syynä oli myynnin heikkeneminen maailman kahdella suurimmalla moottoripyörien markkina-alueella Intiassa ja Kiinassa. Muutkin alueen markkinat laskivat, mukaan lukien viime vuosien nopeimman kasvun markkinat, Pakistan, Taiwan, Etelä-Korea ja Japani.

Kaakkois-Aasia

Alueen mp-myynti kasvoi 5,9% 3,4 miljoonaan kappaleeseen. Kiitos kuuluu pääasiassa Indnesialle, jossa kaupattiin 15 % enemmän pyöriä kuin aiemmin sekä Malesialle. Vietnamissa ja Thaimaassa myynti pieneni.

Latinalainen Amerikka

Alueen suurin markkina, Brasilia nousi vaikuttavat 15 %, mutta se ei riittänyt nostamaan koko maanosan mp-myyntiä kasvupolulle, vaan myynti laski. Takana oli kaupan pieneneminen Argentiinassa, Ecuadorissa, ja Meksikossa. Kolumbiassa myynti kasvoi niinikään peräti 15,9 % ja siitä on kasvamassa maanosan kolmanneksi suurin markkina.

Pohjois-Amerikka

Yhdysvaltain markkina jatkoi pienenemistään, vaikkakin prosentuaalisesti marginaalisesti. Lasku on kuitenkin jatkunut jo vuosia. Kanadan markkina on ollut kasvussa viime vuosina, mutta nyt sekin pieneni 5,2 %.

Eurooppa

Vuoden alku oli Euroopassa vahvan kasvun aikaan. EU:n alueella, johon kuuluu 28 markkinaa, myynti kasvoi kaikkiaan 23,6 %, ja kaikki muut markkinat olivat kasvussa, paitsi Kreikka, jonka myynti laski 2,2 %. Nopeimmiten myynti nousi Itä-Euroopan maissa Puolassa (+87.3%), Romaniassa (+86.9%), Unkarissa (+72%), Liettuassa (+71%) ja Slovakiassa (+54%).

Viisi suurinta markkinaa kasvoi seuraavasti: Ranskassa myytiin 66.516 pyörää (+31.8%), Italiassa 60.545 (+17%), Espanjassa 43.099 (+19.1%), Saksassa 50.006 (+22.1%) ja jopa Englannissa myynti kasvoi 10% Brexit-pelosta huolimatta.

Maailmanlaajuiset mp-markkinat 2018

Vuosi 2018 oli kaikkien aikojen kolmanneksi paras moottoripyörämyynnin osalta. Silloin myytiin kaikkiaan 62 miljoonaa moottoripyörää, kasvua 1,8 % edellisestä vuodesta.

Kaikkien aikojen ennätys on 67,4 miljoonaa kappaletta, ja se on vuodelta 2014.

Vuonna 2018 myyntiä kasvatti eniten Intia, jossa kaupattiin ennätysmäiset 21,5 miljoonaa moottoripyörää. Kasvua 8,5 %. Intia vastasi siis yli kolmanneksesta maailman koko moottoripyörämyynnistä. Siellä myynti on kymmenessä vuodessa noin tuplaantunut.

Myynti Kiinassa on laskussa. Vuonna 2018 se putosi 9,3 %, pyöriä myytiin kaikkiaan 15,5 miljoonaa kappaletta.

Kolmanneksi suurin markkina 2018 oli Indonesia, jossa kasvua oli 8,4 %, ja pyöriä myytiin 6,38 miljoonaa.

Vietnam puolestaan oli nelonen, myyntiä 3.39 miljoonaa, kasvua +3.5% ja uusi myyntiennätys.

Viidennellä sijalla oli Pakistan, jossa mp-markkina kasvoi nopeimmin. Sen myynti ylitti vasta 2015 miljoonan kappaleen rajan, 2018 myynti oli 1,9 miljoonaa, jossa kasvua 6,6 %. Pakistan ohitti viime vuonna Thaimaan, joka putosi kuudenneksi 1,78 miljoonan pyörän myynnillä (-1.2%).

Seitsemännellä sijalla oli puolestaan vahvasti kasvanut, +35 %, Filippiinit, jossa myytiin 1,59 miljoonaa pyörää.

Tiedot perustuvat Motorcycles Datan tietoihin.