Pensaspalojen synkkä historia kertoo, miksi näitten poliisien urheutta on syytä kunnioittaa. Vuoden 2009 Mustana Lauantaina palot Melbournen lähellä tappoivat 173 ihmistä.

Palon yllättäessä moottoripyörällä pakeneminen ei välttämättä onnistu, sillä tuuli voi levittää palon edellesi. Lisäksi ilman laadun huononeminen, heikentyvä näkyvyys ja kohtalokas kuumuus saattavat hyydyttää sekä kuskin että moottoripyörän.

Pensaspalomaisemaa.

Pensaspalomaisemaa.

Rideapartin mukaan pensaspalotilanteessa on vain kaksi toimintavaihtoehtoa ja ensimmäinen niistä on paeta riittävän ajoissa. 

Toinen taas on jäädä paikoilleen ja suojella omaa kotia. Paloturvallisuusasiantuntijoiden mukaan ensimmäinen vaihtoehto on paras mahdollinen. 

Oheinen video on Queenslandin poliisin julkaisema 11. syyskuuta. Saatetekstinä on toteamus: "Tämä ei ollut vain samanlainen päivä toimistossa miehillemme Sunshine Coastilla. Joskus sanat eivät riitä kertomaan sitä, mitä näemme työssämme. Maananataiyö oli yksi niitä kertoja."

Mikäli video ei näy alla, voit katsoa sen täällä.